maanantai 30. joulukuuta 2013

Sparkle

(kuvat googlesta)

Huomenna on uuden vuoden aatto ja sen innoittamana tajusin, kuinka kauniita tähtisädetikut olisivat häissä. Aivan mahtavuutta!! Se voisi olla vaikka vieraslahja koristellun tulitikkurasian kera tai niitä voisi olla jossain isossa kulhossa, mistä niitä saisi napata kun tuntuu siltä. Tai sitten niillä voisi koristella kakkua tai onnittelumaljojen tarjoilua. Anyway, näitä on saatava! ^^ Hämärässä illassa saisi hienoja kuvia kun vierailla olisi sädetikut ja aurinko laskee mereen... ^^

- A

maanantai 9. joulukuuta 2013

Ruokapulma

Häät edistyy...hitaasti, mutta varmasti. Joulun jälkeen ajattelimme kunnolla ryhtyä toimeen, sitäpaitsi onhan nuo suurimmat varaukset jo tehty. Isoimmista asioista enää puuttuu catering, mikä tuottaakin pelättyä enemmän päänvaivaa. Ne kun ovat aivan käsittämättömän kalliita! Halvin tarjous, jonka olemme tähän mennessä saaneet, oli siellä 4000 euron lähellä. Ilman astioita, kuljetusta ja tarjoilijoita hinta putosi 2000 euron tietämille, mutta kyllähän se astioiden vuokraus erikseenkin maksoi. Pohdimme myös vaihtoehtoa, että ruoat tehtäisiin itse, sellaisella talkoohengellä. Mutta mistä saa sellaisen suurtalouskeittiön vuokrattua ja mitä sekin maksaisi? Kun ei nyt ihan kerrostalokolmion kotikeittiössä valmisteta ruokaa 80 hengelle... Miten te muut olette ratkaisseet ruokapulman? 

Häävalsseja olemme myös pohtineet ja kuunnelleet. Tahtoisimme jonkun vanhan valssin, kuten Akselin&Elinan häävalssi. Vaihtoehtoina listallamme pyörii ainakin Suvivalssi, Kielon jäähyväiset ja Häävalssi. Ehkä se on joku näistä, tai ehkä joku aivan muu... ^^

Ai niin! Tein jo ensimmäisen hankinnan häitä varten. Löysin alennusmyynneistä ulkotulia, niin niitä nappasin mukaani. Ne loimuttavat sitten ihanasti pimenevässä kesäyössä... :)


Olen myös miettinyt jotain tämän tyylistä ratkasua harteilleni. Kuitenkin silloin on jo loppukesä, niin ilta saattaa olla viileäkin. Ja toisihan tämä sellaista pientä ylellisyyttä vielä asukokonaisuuteen... :)

- A

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Listalta pois...

Ja taas saadaan muutamia asioita pois tältä listalta. Saimme siis kirkon varattua (tosin pappi edelleen puuttuu) ja sitten saimme sovittua bändin sekä dj:n. 


kirkkomusiikki
- kaasot (2 hlö), bestmanit (2 hlö)
- teemaväri: viininpunainen, ehkä myös joku shampanja tms..
- vieraslista (n. 80 henkilöä kutsutaan) 

- rajattu budjetti
- puvut (ompelija morisamen puvulle löytynyt)
- kirkko varattu
- juhlapaikka varattu
- pappi
- vihkisormus
- kutsu-, kiitos- ja paikkakortit
- valokuvaaja
- kukat, koristelu
- kyyditykset
- tarjoilut
 -bändi
-dj
- muu ohjelma
- hääkarkit tms.
- vieraskirja tai vastaava
- häätanssi (varmaankin jää meidän häistä kokonaan pois)
- lahjalista
- hääyön hotellivaraus
- häämatkan varaus (Pariisi)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Ideatulva


Olen viime päivät aivan innoissani suunniteelu häitämme. Ideatulva on niin valtava, että tuntuu kuin halkeaisin ^^ Häissämme tulee olemaan paljon yksityiskohtia ja pikkutarkkaa näpertelyä, sillä jo ihan arkenakin, esimerkiksi sisustuksessa, juuri ne yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä ja saavat kokonaisuuden toimimaan. Löysinkin Now&Forever -sivustolta kaikenlaisia kivoja koristeita, joista ainakin nämä kaksi on pakko saada. Nuo kortinpidikkeet tahdon ehkäpä pöytänumeroille... Ja noita sydänkoristeita varmaankin hääkarkeille. Siitä päästäänkin oivasti aasinsillan kautta aiheeseen, jota olen pohtinut, eli hääkarkit. Jotenkin en haluaisi, että se on se perinteinen hääkarkki pienessä pahvilaatikossa värssyineen päivineen, vaan jotain muuta. Mutta mitä? Olen nähnyt paljon ideoita vaikkapa pienestä muffinista tai viinapullosta, ja jostain kasvatettavista jutuista, kuten "siemenlaatoista" ja kukkasipuleista. Mutta entäpä jos joissain pienissä purkeissa olisikin jotain maukasta irtoteetä ja hunajaa? Kuitenkin tuolloin on alkusyksy, niin se sopisi mielestäni kivasti :) Mitä olet mieltä?



Seikkailin myös Googlen kuvahaussa, ja etsin ideoita. Nämä kuvat miellyttivät silmääni, se tunnelma mikä näistä välittyy, on sellainen tunnelma, jonka tahtoisin häihimme. Ja nuo pyöreät pöydät...kertakaikkisen pakko saada! ^^ Myös nuo katoissa olevat valaistukset kyllä tahtoisin hääpaikallemme... onnistuukohan se?



Jotain syksyistä ja luonnonläheistä koristelutyyliä tahtoisin. Ei niinkään mitään kimaltelevia discopalloja tai glittereitä, vaan enemmänkin sellaista rouheaa maalaisromantiikkaa, kynttilöitä ja kukkia.





Juhlapaikalla on pieni terassi ulkosalla, jossa on pöytiä, niin niihin ajattelin tällaisia myrskylyhdyn tapaisia kynttiläratkaisuja. Vuodenaika on jo kuitenkin sellainen, että illat pimenevät, niin nämä loistaisi ihanasti siinä ja loisivat tunnelmaa :)

- A

lauantai 12. lokakuuta 2013

Messuilua


Olin tänään Helsingin messukeskuksessa I love me -messuilla. Lähdin tuonne lähinnä hää-osion vuoksi, joka kyllä oli pettymys. Ajattelin, että siellä on enemmänkin kaikkia koristeluvinkkejä, kampauksia, sormuksia yms. Ylipäätään ajattelin, että sieltä olisi kertynyt enemmän ideoita omiin häihin. Nyt vain odotan vielä enemmän noita vuoden 2014 häämessuja. Suurin juttu tämänpäiväisten messujen hääpuolella oli tuo vuoden morsiuspukuäänestys, jossa oli kyllä näytillä pari aika mielenkiintoista pukua.



Näihin kahteen ihastuin noiden yläosien vuoksi. Tuossa ylemmässä on ihanat hihat ja alemmassa tuo pääntie on mieluinen ^^





Messuilta lähti mukaan kynsikoristeden lisäksi viime vuoden Häät-lehti, jonka vintage-otsikko kiinnosti :) Ei kun lehteä selailemaan!


- A

perjantai 11. lokakuuta 2013

Korttipulmia ja romantisointia


Tänään pyörimme hieman kaupoilla hoitelemassa asioita, ja oli samalla tarkoitus käydä teettämässä hääkutsuista mallikappale. Emme kuitenkaan sitä saaneet tehtyä, sillä yksikään valokuvaliike ei valmistanut haluamiamme kortteja. Tämän on mielestäni aivan käsittämätöntä, sillä kortti-ideamme on erittäinkin yksinkertainen; taittokortti, jonka kannessa olisi eräs valokuva ja sisälle tulisi muut teksit. Mutta tarjottiin vain kortteja, joihin kuvan viereen sai tekstiä tai kuvan sai sisäsivulle. Vaadinko mahdottomia? Mielestäni en. Ainoaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä leikkaa-liimaa askartelu, eli teetämme pelkät kuvat kuvina ja liimaamme ne korttipohjiin. 

Jotenkin kummallisesti päädyimme myös katselemaan vihkisormuksia ^^ Kihlasormukseni on Sandbergin mallistosta, ja näin ollen haluan vihkisormuksenkin olevan. Onpahan ainakin kotimainen ja laadukas. Oli siellä kyllä hienoja sormuksia, onneksi ei tarvinnut siltä istumalta sitä valita :) Saimme mukaan Sandbergin kuvaston, täytynee tutustua siihen.


Niin ja pitää vielä tähän loppuun kertoa, kun tuo mieheke oli aivan ihana tällä viikolla ♥ Olimme menossa syömään ja teatteriin, ja aiemmin samana päivänä sain tietää, että minua odottaa jokin yllätys. Noh, ravintolan pihalla miehellä oli syli täynnä ruusuja sekä hän oli varannut pöydän maljakolla ja kynttilöillä varustettuna. Jossain vaiheessa ruokailua hän vihjaili, että yllätykset eivät ehkä päättyisi tähän. Kotiin tultuamme parveke oli täynnä kynttilöitä ja pöydällä oli sherrypullo kahden lasin kera. Niin mielettömän ihanaa, aivan kuin elokuvista ♥  Ja ehkä parasta on, että vaikka hän ei aivan yhtä paljon pidä moisesta, hän tietää että minä tarvitsen juuri tuollaista romanttisuutta arjen keskelle. Se ilta teki meille kummallekin hyvää ja vahvisti vain sitä ajatusta, ettei kukaan muu voisi olla minulle parempi ♥


-A

perjantai 4. lokakuuta 2013

Meillä on kirkko!!!



En voi uskoa todeksi, että vihdoin meillä on kirkko varattuna!! :) Avioliiton siunaamista varten kirkoksi valikoitui Helsingissä sijaitseva Johanneksen kirkko. Tämä ei ole sellainen pieni ja sympaattinen puukirkko mitä ensiksi ajattelin, mutta onhan tuo kuitenkin melkoisen hieno ja vanha rakennus.

Entä sitten ne syyt, mitkä saivat meidät tämän kirkon valitsemaan? No varmaan suurin tekijä on, että tiedän kirkon olevan esteetön, sillä olen käynyt siellä joulukonserteissa. Ja sitten se, kun meitä ja muutamia muita mietitytti, että saakohan kirkkoa sunnuntaille ja tämän sai. Niinpä sen varasimme ensi vuoden elokuulle, sunnuntaille 24.päivä ♥

(kuvat lainasin googlesta)


- A

torstai 3. lokakuuta 2013

Haastelua

Hei vähänkö hauskaa! Sain haasteen! :) Olen aivan innoissani, sillä enpä ole ennen tällaista blogeissani saanut. Ja vielä hienompaa tästä tekee sen, että saa höpötellä hääjuttuja. Minut haastoi kaksi henkilöä; Hanna Susanna blogista Häähömppää ja treenitouhuja sekä LeoLovesLeo blogistaan :)

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään
vastaa myös haastajan 11 kysymykseen
keksii 11 kysymystä uusille haastetuille ja
haastaa 11 bloggaajaa (en kyllä keksinyt yhtäkään, kun tuntuu, että kaikki ovat jo tehneet tämän...)


Siispä 11 asiaa itsestäni:

1. Kuivaan säilykekurkut talouspaperilla ennenkuin laitan ne leivälle

2. Olen erittäin, erittäin huono maantiedossa ja eksyn liiankin helposti

3. Yöllä pyörin sängyssä niin, että aamuisin herään jalkopäädystä

4. Kun lopetan ruokailun, lasken tyhjän juomalasin keskelle lautasta. Mieheni mielestä tämä on hyvinkin outo tapa... :D

5. Minulla on ollut lemmikkinä pupuja yli kymmenen vuoden ajan

6. Pidän Oulusta ja minusta siellä on kiva käydä lomalla

7. Ihnoan kirjojen lukemista ja muutama vuosi sitten hain opiskelemaan yliopistoon kotimaista kirjallisuutta (!?!). Onneksi en päässyt sisään. 

8. Talvisin saatan nukkua neljän peiton alla; kaksi täkkiä ja kaksi villapeittoa on juuri sopivasti!

9. Syön kaalikääryleistä vain täytteen. Tosin vain silloin kun tiedän, ettei täytteeseen ole tungettu kaalia

10. Olen kirjoittanut ja julkaissut runokirjan

11. Sims:n pelaaminen on mielestäni mukavaa

Ja sitten vastailua. Tässä ensin Hanna Susannan kysymykset...

1. Tuleeko teillä olemaan elävää musiikkia häissänne?
- Toivottavasti. Hääbändin etsiminen on vielä työn alla.

2. Kuinka monta kaasoa ja bestmäniä olette valinneet?
- Kaksi kumpaakin

3. Määräättekö itse ohjelman häissänne vai onko se esim. kaason ja bestmänin harteilla?
- Pääasiassa kaasojen ja bestmanien harteilla on tuo ohjelma, ainut asia mihin puutumme, on se, ettei häissä ole mitään typeriä hääleikkejä tai nolausjuttuja. Kimpunheitto saa olla ja sitten jotain muuta mukavaa ohjelmaa :)

4. Oletteko valinneet jotain heitettäväksi tms hääparin päälle vihkimisen jälkeen?
- Ruusun terälehtiä tahtoisin

5. Miten suhtaudutte puheisiin häissänne?
- Toivomme, että kaasot ja bestmanit pitävät jonkun hauskan yhteispuheen sekä appiukoille on tarjottu mahdollisuus puheiden pitoon. 

6. Minkä mallinen hääpuku on aikeissa hankkia tai olet jo hankkinut?
- Siinä saisi olla pienet hihat, melko avonainen pääntie, tylliä alhaalla ja rinnuksilla ja ehkä kyljessä jotain kimaltelevaa, mutta kuitenkin hyvän maun rajoissa.

7. Tuleeko teillä olemaan jotain hääpäivää edeltäviä ja jälkeenpäin olevia aktiviteetteja vieraidenne kanssa?
- Enpä usko

8. Kuinka pian häiden jälkeen lähdette häämatkalle?
- Toivottavasti heti seuraavana iltana ♥

9. Miten valitsitte häävalsinne?
- Meille ei tule häävalssia

10. Moni keskeyttää häävalssin jollain hauskalla tai yllättävällä tanssilla. Aiotteko te tehdä näin?
-
11. Oletko tai tuleeko sinusta Bridezilla? ;)
- Eiköhän jokaisesta morsiamesta ainakin vähän tule ;)

... ja LeoLovesLeo:n kysymykset

1. Minkä asian teitte ensimmäiseksi kun aloitte järjestämään häitä?
- Pyysimme kaasot ja bestmanit sekä etsimme juhlapaikan

2. Kuinka pitkä kihlausaika?
- En nyt ihan tarkalleen tiedä mitä tällä kihlausajalla tarkoitetaan, mutta samana päivänä kun menimme kihloihin päätimme hääpäivän ♥ Ja kihloissa ehdimme olla n. 1,5 vuotta ennen papin aamenta.

3. Odotatko polttareita innolla jos sellaiset on tulossa?
- Joo, kun en yhtään tiedä mitä kaasot ovat suunnitelleet!! :)

4. Tuleeko sinulle jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Jos tulee, mitä?
- Tietenkin tulee! En vain vielä tiedä mitä. Haluaisin ehkä äitini hääpuvusta "jotakin vanhaa"...

5. Meinaatteko tanssia häävalssin vai tanssin? Minkä kappaleen?
- Ei

6. Onko miehesi osallistunut häiden järjestämiseen?
- On. Onhan nämä meidän häät ♥

7. Onko häitä järjestäessä tullut isoja yllätyksiä?
- No tuo pitopalveluiden hintataso kyllä yllätti meidät kummatkin...

8. Onko vieraslistan laatiminen ollut helppoa? Jos ei, miksi?
- En kokenyt sitä mitenkään vaikeana

9. Missä vietätte hääyön?
- Hotel Kämpissä ♥

10. Onko miehesi osallistunut hääpuvun valintaan/nähnyt puvun ennen häitä?
- Ei ole eikä tule näkemään ennen alttaria

11. Mikä on fiiliksesi JUURI NYT häiden järjestämisen suhteen?
- Ihan rento, onhan noihin vielä tovi aikaa :)

Näihin oli mukava vastailla, mutta omia kysymyksiä en nyt keksi kun ei ole edes ketään ketä tähän haastaisin :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Essi ja Juho 14.9.2013


Viikonloppuna olimme perhetuttujen häissä Porissa. Vihkiminen tapahtui Keski-Porin kirkossa ja juhlia tanssittiin Pihlaja-salissa, hetken matkan päässä kirkolta. Juhlissa oli n. 120 henkeä, tunnelma oli rento ja morsiuspari näytti onnelliselta :) Niin ja heidän luvallaan näitä kuvia täällä blogissani käytän.

Morsiamen puku oli kaunis, hieman sellainen merenneitomallinen, alhaalta levenenvä. Yläosassa oli paljettikoriselua ja pitsiä. Puku sopi hyvin morsiammelle, ainut kohta missä huomasin puvun olevan hieman epäkätevä oli häävalssi. Tuo helma tahtoi kokoajan jäädä jalkoihin, mutta eipä se valssaamista haitannut. Pari oli niin lumoutunut toisistaan :)



Vihkikirkossa kuunneltiin kitaralla säestetty lauluesitys, ja kappaleena oli Juha Tapion kaunis Vuodet vieriä saa. Se sai itseni ajattelemaan, kuinka hieno tuollainen pieni musiikkijuttu kirkossa olisikaan. Vihkikaava on itsessään niin lyhyt, että tuntuu kuin kirkkoon vain juostaisiin sisälle ja ulos. Pieni ohjelmanumero kirkossa hieman rauhoittaa tunnelmaa ja musiikki on aina hyvä asia.

Kirkosta ulos tullessa oli perinteiset riisinheitot ja onnentoivotukset. Kirkolta pari hyppäsi hääautoon, joka suuntasikin kohti juhlapaikkaa. Itseäni jäi mietityttämään missä välissä hääkuvat otettiin...kenties ennen kirkko-osuutta?






Ruokapöydästä löytyi herkkuja jokaiseen makuun; oli erilaisia kaloja, salaatteja sekä kokonainen grillattu possu. Tämä oli kiva idea, ja vähän erilainen tarjoiltava - eipä varmasti tule joka häissä kokonaista sikaa vastaan :)

Yritin kovasti pohtia onkohan häissä ollut jokin teema, jokin punainen lanka. Illan kuluessa totesin, että sen on oltava kulta. Hääkarkit, vieraskirja, kutsut ja moni muu asia viittasi tähän kultaisen värin suuntaan :)




Juhlapaikan yksinkertainen koristelu hieman hämmästytti, mutta aika pian selvisi, että morsiuspari tahtoi häistään ennemmin hyvät bileet kuin pelkät illanistujaiset. Eihän siinä mitään, jokainen saa järjestää juuri omanlaisensa häät, itse vain aion panostaa enemmän juhlapaikan tunnelmaan ja koristeluun.

Hienoja olivat mielestäni nämä servetit ja pöydistä löytyvät kelluvat kynttiläasetelmat. Myös herkkubuffet, eteisaulassa tervehtivä hassu hääpari ja naisten wc:n hätäapupakkaus toivat hymyn huulilleni :)










Tähän loppuun vielä muutama kuva hääkakun leikkaamisesta ja valssaamisesta. Kappale oli oikein ihana ja tunnelmallinen tanssia. Onnea vielä kerran Juho ja Essi ♥