sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Kihlajaiset ♥




Eilen vietimme perhepiirissä kihlajaisiamme ♥ Kihloihinhan menimme jo helmikuun ensimmäisenä päivänä, mutta tahdoimme pitää kihlajaiset ulkona, joten odotimme kesään. Ja kuinkas sattuikaan, eilen aurinkoi paistoi kuin tilauksesta :) Juhlapaikkana oli Espoossa sijaitseva Auroran puisto (Träskändan puisto). Puisto on aivan mielettömän ihana ja siellä on sellainen pieni laatoitettu alue, jossa on tulisijan lisäksi valurautaisia penkkejä ja pöytiä. Paikka oli siis kuin luotu kihlajaisia varten :)

Vähän vielä halusin somistaa juhlapaikkaa ja saada siitä sellaisen rennon ja hieman olohuonemaisen. Niinpä toin paikanpäälle muutaman räsymaton, tyynyjä ja vilttejä. Koristeina käytin värikkäitä gerberoita ja paperisia led-valolyhtyjä. Siitä tuli niin söpö ^^

Harva kai enää pitää mitään kihlajaisia, mutta me halusimme, että perheemme edes jotenkin ehtivät tutustumaan ennen häitä. Ja kyllä puhetta riitti, joten ihan hyvin taisivat toimeen tulla :) Kihlajaislahjoiksi saimme Iittalan lahjakortin sekä monenlaista tarvetavaraa, kuten astioita ja lakanoita.








Onnittelumaljan lisäksi juhlissa tarjottiin suolaista ja makeaa syötävää. Oli lohi- ja fetapiirakkaa, salaatteja, jääteetä, kahvia, sydänpikkuleipiä ja tietenkin kakku. Minun oli aivan pakko ostaa kakkuun tuollainen ihana sydänkoriste... ^^ Tuli myös harjoiteltua kakun leikkaamista käsi kädessä  ♥





Laitetaan tähän loppuun nyt vielä meidän kihlakuvamme. Tarkoitus olisi löytää jotain kivoja kehyksiä, niin kuvan voisi sitten antaa vanhemmille ja isovanhemmille :)




- A

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Innostu ja ilakoi







Jatkoin taas hieman hääalbumia. Tällä kertaa leikkasin lehtileikkeitä ja kirjoittelin omia ajtuksia niiden viereen. Useaan kohtaan tuli lopuksi kysymysmerkki, kun täyttä varmuutta ei ole vielä mistään. Paitsi juhlapaikasta, jonka yritin esitellä albumissa. Yritin myös kehnoilla piirustustaidoillani piirrellä sillan päälle tulevia valokatosjuttuja... :D


- A

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Oulunkylän vanha kirkko


Tänään kävimme tutustumassa Oulunkylän vanhaan kirkkoon. Positiivista oli se, että tällä kertaa ainakin pääsimme sisälle asti. Kirkko oli ihanan pieni ja sympaattinen, jotenkin koruton ja sellainen kunnon kirkon oloinen. Intoilin jo, kunnes tuli se mutta. Morsiamen pitäisi saapua alttarille alttarin vieressä olevasta ovesta. Eli ei siis niin kuin perinteisesti, että morsian odottaa sakastissa tai muualla, käy sisään pääovesta ja astelee kohti alttaria käytävää pitkin. Voisinhan toki huristella käytävää edestakaisin. Tai sitten en. Kirkon etsintä siis jatkuu. Täytynee varmaankin käydä siellä Temppelinaukion kirkossa, vaikkei se kuvista päätellen minua miellytä. Mutta se olisi esteetön.

Kävimme tänään myös pyörähtämässä Espoossa Aurooran puistossa. Piipahdimme lähinnä vain tarkistamaan, että puisto on vielä entisellä mallillaan. Siellä nimittäin vietetään ensi viikon lauantaina khilajaisjuhlia :)