Jälkipuintia

Ajattelin kommentoida häitä vähän näin jälkikäteenkin. Tämä siksi, että lähes kaikki tuttumme ovat kysyneet, että "miltäs nyt tuntuu olla naimisissa?" Koskaan ei oikein tiedä mitä pitäisi vastata. Miltä tämän kuuluisi tuntua, mitä he olettavat meidän vastaavan?

Joku kysyi myös, että ajattelenko hääpäivää kaiholla ja kaipauksella vai "ah, se on nyt ohi". Ihme kyllä, kallistun tuohon jälkimmäiseen. On ihanaa kun ei tarvitse enää stressata eikä yrittää säästää joka päivä häitä varten. On mahtavaa, kun on aikaa taas muullekin ja jaksan/ehdin kirjoitella toistakin blogia. Jos tuntuu siltä, niin voin leipoa arjen iloksi tai avata askartelukaapin ja olla luova. Ja ennen kaikkea, meillä on taas aikaa toisillemme. Luin monista hääblogeista kuinka morsiamet kirjoittivat, että hääpäivänä tai -matkalla rakastutaan uudelleen ja kaikki mitä on joskus ollut, herää eloon. Meillä se ei toiminut, vaan matkan jälkeen, kun saimme olla kahden kotona ja koirakin oli vielä hoidossa, niin ainakin itse löysin sen kaiken uudelleen. Pelleilimme, nauroimme, pusuttelimme ja olimme sylikkäin. Teki kokoajan mieli pussailla ja sanoa rakastan, rakastan, rakastan... ^^ Sellaista ei vain ollut ehtinyt ja usein ennen häitä keskustelut riitaantuivat, kun stressasin niin paljon ja ärsytti kun toinen otti niin rennosti. Mutta nyt valtakunnassa on kaikki hyvin, kaikki on vaan ihan puspus :)

Blogeista luin myös, kuinka hääpäivänä morsian viimein osaa päästää naruista irti ja rentoutua. No niin no, niin kai olisi voinut käydä. Mutta ei. Juhlapaikan seinäkello oli juuri sopivasti niin, että pystyin tarkistelemaan pysytäänkö aikataulussa ja välillä kävinkin nykimässä bestmania hihasta, että "sen ohjelman piti alkaa jo 10 minuuttia sitten!" Joo, kai sitä olisi voinut vähän rennommin ottaa, mutta en minä sellaista osaa :) Pidän siitä, että tiedän milloin mitäkin tapahtuu.

Puvustani en myöskään ole teille tainnut liiemmin kertoa. Puku teetettiin ompelijalla mittojen mukaan, sillä oli suorastaan mahdottomuus löytää pukua mikä istuisi kun morsian istuu. Sen suunnittelu aloittettiin viime tammikuun paikkeilla ja vähän kyllä jännitti, että minkälainen siitä syntyy. Ompelija oli onneksi mukava eikä morsiamen pienet mielenmuutoksetkaan häntä hidastaneet :) Kerran esimerkiksi pyysin, että hän ompelisi pitsistä hihat ja kun seuraavalla kerralla pukua sovitin, halusinkin hihat pois. Lopputulos oli ihana, eniten pidin kermakakkumaisesta helmasta jossa oli kahdeksan kerrosta tylliä ^^ Ainut miinus oli, että pidemmän päälle puku painoi kainaloihin, mutta eipä se hääpäivänä menoa haitannut.

Eli eipä se avioliitto tätä arkea liiemmin muuttanut. Me olemme tässä ja nyt, ja se riittää. Vai riittääkö? Yksi kaverini mietti, että mistä nyt haaveilen kun on jo mies ja koira, häät takana ja Pariisikin nähty. Toinen ihmetteli, että eikö joskus voisi olla tyytyväinen. Ei mielestäni haaveilu ole tyytymättömyyttä ja siksi omissa haaveissa siintääkin nyt se rivitalonpätkä. Ja belgianjätti -pupu ^^


- rva V

Hääpotretit

Hääpäivän aamu alkoi pikaisella pukeutumisella miehen ollessa suihkussa. En tahtonut hänen näkevän minua aamulla, joten kylpyhuoneen oven läpi huutelin ohjeita matkatavaroita koskien ja riensin taksiin morsiuspuku päälläni ilman kenkiä ja tukka sekaisin. Matkasin kohti hääpaikkaa, ilma oli aurinkoinen mutta kylmä tuuli pureutui ihon läpi. Juhlapaikalla minua odotti kampaaja-meikkaaja sekä vähitellen paikalle lipui auttavia käsiä. Toinen bestmaneista hoiti miehen kanssa maatkatavaramme valmiiksi lentokentän hotellille ja sillävälin kaasot ja toinen bestman auttoivat koristelemaan juhlapaikkaa. Paikalle saapui myös muutama yllättävä lisäkäsi. Iso kiitos kaikille auttavan kätensä ojentaneille. 

Istuessani kampaajan matkapöydän takana huutelin ohjeita ympärillä hääräilevälle ihmisjoukolle ja tunnelma oli oikeastaan melko mukava. Oli ihana nähdä miten tila vähitellen rakentui mielikuvieni näköiseksi ja lopputulos oli odotettua parempi. Seinällä tönöttävä kanoottikaan ei enää vaivannut. 

Puoliltapäivin latelin viimeiset ohjeet kaasoille, laitoin kengät jalkaan ja kiiruhdin kuvaukseen. Juuri kun olin lähdössä alkoi pieni sade, ja onneksi sain kuvaajamme kiinni muuttaakseni suunnitelmiamme. Alunperin kuvat oli tarkoitus ottaa merenrannalla sekä läheisessä puistossa, mutta kovan tuulen ja tihkusateen vuoksi päädyimme kuvailemaan suojaisaan puistoon. Kuvista hehkuu onneksi lämpö eikä se kylmä viima jonka koimme. 

Yhden asian ainakin opin. Jos sinulla on jokin elämää suurempi päivä, niin valokuvaajaan kannattaa panostaa. Ja panostusei aina tarkoita kallis = täydellistä, vaan enemmänkin sitä, että kuvaajan kanssa pitää löytää yhteinen sävel. Meillä oli kaksi kuvaajaa; viralliset potretit sekä kirkkokuvat otti ammattikuvaaja, juhlapaikalla kuvia napsi appiukon kautta saatu harrastelija. Tosin en häntä kyllä pelkäksi harrastelijaksi näkemieni kuvien perusteella uskoisi.

Meidän viralliseksi kuvaajaksi valikoitui Tuomas Elenius, joka on tässäkin tekstissä nähtävien luomusten takana. Kilpailutimme viisi kuvaajaa, ja Tuomas oli yksinkertaisesti halvin. Tässä kohtaa ei onneksi tarvitse todeta, että rahalla saa, sillä me saimme haluamamme vähän vähemmälläkin rahalla. Ei aina kaiken tarvitse maksaa maltaita ollakseen laadukasta.

Tuomas vakuutti meidät jo käydessään luonamme ennen häitä. Hän oli käynyt ottamassa kuvia mahdollisista potrettipaikoista juhlapaikan lähellä. Hän kuunteli ideoitamme ja toiveitamme ja oikeasti - teki yhteistyötä. Myös itse kuvaustilanne oli luonteva eikä hänestä huomannut, että pyörätuolimme olisi häntä häirinnyt tai jännittänyt.

 

Viralliset potretit ja muutama yksityiskohtainen kuva siis otettiin ennen kirkkoa, ja jostakin näistä tulee kiitoskorttikuvamme. Kahden tunnin kuvaamisen jälkeen matkasimme papin eteen, mutta jatketaanko siitä sitten huomenna :)

- rva V

Päivänvarjo

Tässä se löytö, jonka tein eilisiltä häämessuilta. Eikö olekin aivan ihana!! ^^ Tämä kaunokainen odotti minua siinä lattialla niin kutsuvana ja suloisena, etten vain voinut kävellä ohi! 

Päivänvarjoa oli saatavina eri väreissä ja taisi joku toinen mallikin olla, mutta tämä iski niin lujaa, etten piitannut muista. Nyt torstaina kun olen menossa ensimmäistä kertaa ompelijalle suunnittelemaan pukua, niin ajattelin, että otan tämän mukaan, jotta puvun tyyli sopii yhteen varjon kanssa. Ja eihän tämä ole laisinkaan turha hankinta. Häiden jälkeen se soveltuu mainiosti koristeeksi, vaikkapa parvekkeelle! :)

Olettekos muut morsiamet ajatelleet jonkinlaista päivänvarjoa? Ainakin kuvissa se tulee näyttämään varsin ihanalta ^^

Kohta täytyy heittäytyä tv:n ääreen, kun Satuhäiden uusi tuotantokausi alkaa. En liiemmin piittaa kyseistä formaatista, mutta jos saisi jotain vinkkejä omiin juhliin :)

- A

Pukujen hipelöintiä

Tänään se päivä koitti, jota melkein jokainen tyttö varmasti odottaa. Pääsin ensimmäistä kertaa hipelöimään morsiuspukuja! ^^ Kohteena oli Helsingin Stockmann, sillä tiesin, että sinne ainakin pääsen. Monien keskustan morsiuspukuliikkeiden ohi kuljettuani olen harmitellut sitä yhtä porrasta, joka estää sisäänpääsyn. Tällä katselukierroksella tarkoitukseni oli lähinnä saada ideoita ja tunnustella materiaaleja, sillä aion puvun teetätättää. Ajatus teetättämisestä tuli tänään yhä selkeämmäksi, kun myyjän kanssa keskustelimme hinnoista ja että mitä valmiin puvun korjaus maksaisi. Lopputulokseksi jäi se, että ompelijan luona saan parhaiten istuvan puvun järkevimpään hintaan. 

Tässä joitain ihanuuksia, jotka tänään erityisesti jäivät mieleeni :)

Tässä puvussa on kiva tuo yläosan malli ja kyljessä oleva koristelu. Mutta...

...tämä se vasta oli kaunis! Jotenkin niin sirosti, mutta näyttävästi koristeltu ja yläosan sydänmalli on kiva. Myös tuo kyljen rypytys ja alaspäin vähenevä koristelu miellyttävät. Tosin rinnuksessa on hieman liikaa koristeita. Ja tuo kangaskin tuntui kivalta. En usko, että tahdon mitään pitsikirjailua, ennemminkin jotain tällaista kimaltelevaa kunhan sitä on hillitysti :)

Ja pitihän sitä päästä edes tiaraa sovittamaan, kun pukuja vain hipelöitiin... ^^ Kirkkoon haluan hiuksiin jonkunnäköisen harsokoristeen ja sitten hääjuhlaan tiaran.

- A

Morsiuspukuhaaveiluja

Viime aikoina pääni ovat täyttäneet lähinnä asuntohakemukset ja stressi kesän aikana tapahtuvasta muutosta. Asuntonäyttöihin pitäisi juosta ja häitäkin pitäisi järjestää. Emme edelleenkään ole ehtineet katsastamaan yhden yhtä kirkkoa tai juhlapaikkaa. Tarkastuslistan kärjessä olisi tällä hetkellä ainakin Merimelojien maja (meidän on ihan pakko aina kutsua sitä merimelonien majaksi... ^^). Vähän pelottaa, että jos siellä on seinät täynnä kanootteja, mutta ainakin saamamme tiedon mukaan tilan pitäisi olla esteetön. Ja plussaa on toki myös tuo meren läheisyys :) 

Mutta kaiken tämän hässäkän keskellä eksyin yhtäkkiä tutkailemaan vihkisormuksia ja morsiuspukuja... ahh, ihanaa haaveilua :) Pukuni varmaan (toivottavasti) teetetään, jotta se istuu nätisti. Olen kuitenkin monesti miettinyt myös, että millaisen puvun tahtoisin, jos kävelisin...

Ja tämän puvun malli on juuri sellainen. Tai lähinnä tuo alaosa, en pidä olkaimettomista asuista. Enkä pidä yhtään sellaisista kapeista morsiuspuvuista tai liian yksinkertaisista. Sitä pidetään päällä elämän aikana vain yhden päivän ajan, niin miksei se saisi olla iso ja näyttävä? :) Toki silläkin on rajansa... Mutta siis tuossa yläkuvan puvussa pidän tuosta alaosan muhkeasta muodosta. Se ei ole liian kermakakku, mutta kuitenkin vähän. Tahtoisin myös hienon laahuksen, joka soljuisi pitkin kirkon käytävää... ^^

Mutta sitten se todellisuus. Tuollainen puku ei istuisi kovin hyvin kun morsian istuu pyörätuolissa, ja puvun malli katoaisi täysin. En siis osaa sanoa minkä mallisen puvun haluan, tai mikä tekisi siitä täydellisen. Tahdon vain, että se näyttää mielettömän hyvältä. Sitä kai jokainen morsio toivoo.

Näiden kahden puvun yläosissa on jotain nättiä :) Tahdon, että puvussani olisi pienet hihat, kuitenkin niin, että puku olisi mahdollisimman avonainen. Pidän v-kaula-aukoista ja varmaan sen mallisen pääntien tahtoisin pukuuni. Lisäksi tahdon, että siinä on jotain yksityiskohtia; pitsiä, "timantteja" tai värillistä kirjailua kuten alakuvassa. En tahdo, että puku on hohtavan valkoinen vaan ennemminkin kerman- tai luonnonvalkoinen. Tahtoisin ehkä, että alaosassa olisi sellaista kerroksellisuutta, jostain välistä tulisi vähän pitsiä tai jotain.. Tahtoisin myös, että asukokonaisuudessani olisi jotakin viininpunaista; oli se sitten hiuksissa, puvussa tai kengissä. 

Kamalan paljon pomppii päähän ajatuksia, että mitä ei ja mitä joo, mutta en kuitenkaan osaa kuvitella mikä näyttäisi päälläni hyvältä tai mitä yksityiskohtia haluan. Ei kuitenkaan yhteen pukun voi kaikkea tunkea! En tiedä, mutta kauhean haastavaa tämä on. Apua!

-A