maanantai 28. heinäkuuta 2014

Askartelurintama


Viikonloppuna mies juhli polttareitaan, joten minulla oli hyvin aikaa hoidella hääjuttuja. Askartelurintamalla näyttää melko sekavalta ja tämä kuumuus sulattaa kaikki ideat, mutta kyllä jotain valmistakin syntyi.

Saimme suunniteltua pöytänumerot, tai oikeastaan nimet. Emme halua numeroida pöytiä ykkösestä ysiin vaan nimeämme pöydät Pariisin nähtävyyksien mukaan. Paperin reunat on tarkoitus vielä polttaa koristeellisiksi ja lopuksi laput laitetaan jonkinlaisen tikun päähän.


Askartelin myös suloisia nenäliinapaketteja :) Yksittäispakatut nenäliinat saattavat olla hieman turhia, mutta niin vastustamattoman näköisiä, että oli pakko näperrellä. Nuo tulevat kirkon ovelle kaason jaettaviksi, niin jokainen itkupilli voi siitä omansa ottaa :)

Nenäliinapaketit olivat todella helppoja tehdä; eniten aikaa kului etikettien leikkaamiseen. Eli tarvitset vain pieniä muovipusseja, nenäliinoja sekä nitojan. Sujautat nenäliinan pussiin, taitat pussin kiinni ja nidot kyltin paikoilleen. So easy! :)


Ja mikä parasta, sain viime viikolla ahaa-elämyksen pöytäkartalle. Olen haaveillut vanhoista ikkunankehyksistä, mutta ei ole löytynyt. Nurkissani on jo pari vuotta lojunut kaksi käyttämätöntä taulunkehystä, niin ajattelin, että niihin vain joku luonnonvalkoinen kartonki johon kirjoitetaan istumajärjestys. Mutta Sinellistä löysin jotain kartonkia parempaa - koristeellista huopaa. Pingotin sen kehyksiin ja tuohon päälle liimaan kaksipuolisella teipillä vieraiden paikat. Tämä ainakin tuli halvaksi, kun kehykset oli jo olemassa :)

- A

ps. Meillä tulee 2 vuotta täyteen ^^ pus!

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Omenavakka


Olin maaseudun hiljaiselosta nauttimassa viikon verran ja se olikin erittäin tuottoisa reissu, varsinkin häiden kannalta. Maalaisromanttiseen teemaan sopien sain vanhemmiltani lainaksi kaikennäköistä vanhaa tavaraa, kuten pärekoreja sekä puisia vakkoja. Tuota isoa pyykkikoria aion hyödyntää vilttien esillepanoon ja vakoilla koristelen lahjapöydän. Vielä kun nuo vakat täyttää punaisilla omenoilla, niin ovat ne todella sympaattisen näköisiä ^^



Sain myös vanhan maitotonkan sekä sen tärkeimmän eli nahkaisia matkalaukkuja. Toinen löytyi vanhempieni luota ja toinen mummulan ullakolta. Nyt vieraskirjasta tulee täydellinen!


Tänään vihdoin saimme varattua ajan maistraattiin. Hieman alkoi jännittää, että tässäkö tämä nyt oli kun maistraatista sanoivat, että seuraava vapaa aika on vasta syyskuun alussa! Meidän onneksemme kuitenkin vihkiminen voi tapahtua minkä kunnan maistraatissa tahansa ja lopulta saimme ajan varattua. Ei tarvitse sentään lähteä Espoota pidemmälle vihittäväksi ja aika järjestyi vieläpä haluamallemme päivälle :) Mutta täytyy kyllä sanoa, että en olisi uskonut aikojen olevan noin tiukassa.

Sormukset vein eilen kaiverrettavaksi ja miehen liivikankaatkin tuli ostettua. Huomenna tasan kuukausi hääpäivään, hui! ^^

- A

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kumottuja perinteitä


Olen tässä monena päivänä käynyt mielessäni läpi hääpäivän kulkua ja todennut, että jotain puuttuu. Jotain vanhaa... nimittäin perinteet. Edes alkumaljoja emme aio tarjoilla niinkuin on totuttu, kirkonportailla ei heitellä mitään eikä valssikaan mene kaikkien sääntöjen mukaan. Kakku leikataan ja morsian on lupa ryöstää, mutta siihenpä taitaa ne perinteiset ohjelmanumerot jäädä. Kummallista sinänsä, sillä pidän perinteistä ja kunnioitan niitä, mutta häistämme tulee kyllä kaikkea muuta kuin perinteiset. Ja jos ajatellaan taaksepäin, niin kaikki perinteethän kumottiin jo kosintavaiheessa.



Jokin saa minut silti ajattelemaan, kuinka asiat pitäsi olla. Tulisi olla kynnyksen yli kantamiset ja sukkanauhan heitto. Jotain sinistäkin pitäisi, vaikka inhoan koko väriä.  

 Joskus mietin, että jos vain karattaisiin naimisiin.

- A

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Juuttirenkaita




Nyt niitä olisi, nimittäin servettirenkaita. Viisikymmentäyhdeksän juuttikankaista, pitsein koristeltua rinkulaa :) Näihin kului puolisen metriä juuttikangasta, kahdeksan ja puoli metriä pitsinauhaa, 120 kappaletta sydänkoristeita sekä pari tuubia pikaliimaa.

Yhden renkaan mitoiksi muodostui 14cm pituutta ja 5cm leveyttä. Juuttipalojen pitkistä reunoista otin muutaman lankasäikeen pois, jotta kangas hapsottui kivasti :) Pitsin ompelin keskelle ja sydämet liimasin. Myös renkaan kiinnityksen tein pikaliimalla, sillä renkaan muotoon ompeleminen oli ompelukoneella hankalaa.

Mielestäni näistä tuli aika ihania, maalaisromanttisiin häihimme sopivia. Ihania näistä tekee myös se, että ompelin nämä ompelukoneella, jonka äitini on saanut aikoinaan häälahjaksi ^^

- A

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pientä maukkautta


 


Tahdon, että kahvipöydässä tulee olemaan muutakin kuin hääkakku. Jotain sellaisia pieniä, maukkaita suupaloja. Jotain mitä on helppo syödä ja etenkin valmistaa. Aion tehdä ne itse, ihan vain koska se on halvempaa. On siis tärkeää, että leivonnaisia on helppo tehdä suurempi erä kerralla, ja että ne ovat sellaisia joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa. Eli teen ainakin marenkeja sekä jotain sydänpikkuleipiä, kenties täytettyjä. Lisäksi omenakarkkeja ja minikakkutikkareita. Nam, kahvipydästä tulkoon makean näköinen ja makuinen! ^^

- A

Omena poikineen


Sain toissailtana aivan loistavan idean koskien häiden koristelua! Tuolloinhan on jo melkein syksy,  niin miksen hyödyntäisi luonnonantimia. Terassipöydille ihania pihlajanoksia punaisine marjoineen ja sisälle omenoita. Omena jo sinänsä on kaunis ja se antaa hyvää tuoksua, mutta sitä voi myös hyödyntää moneen. 

Niistä voi tehdä esimerkiksi kynttilöitä kaivertamalla omenaan paikan tuikulle. Nämä olisivat tunnelmallisia, mutta en voi tehdä näin meidän häissä, sillä juhlatilassa ei valitettavasti saa polttaa kynttilöitä. 




Mutta omenoita hyödynnän varmasti ainakin erinäköisten viestien ja lappujen pidikkeinä. Buffetpöydässä kun on oltava kyltit, jos jokin sisältää jotain allergisoivaa, kuten pähkinää, niin omenaan voi törkätä tikun minkä päässä on lappu "sisältää pähkinää". Aivan loistavaa!

Tämän lisäksi omenoita tulee jossakin isossa, vanhahtavassa astiassa lahja- sekä vieraskirjapöydän koristeeksi ja pakko kai siitä on jotain syötävääkin tehdä. Ihastuin ajatukseen tuollaista karamellikastiikkeessa dipatuista omenapalloista ^^ Kuinka söpöjä!


sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Tusinan verran karahveja


Kääk, enää reilu kuukausi Siihen Päivään!! ^^ Vaikeaa kuvitella, että kohta on ohi tämä puolentoista vuoden suunnittelu ja touhotus. 

Alkuviikon etsin tuloksettomasti kenkiä itselleni häihin ja loppuviikolla kävimme Ikeasta tekemässä muutamia pakollisia hankintoja. Saimme ostettua kymmenen maljakkoa ja tusinan verran karahveja juomille. Viinit kuitenkin ovat kolmen litran pahvilaatikoissa, niin en todellakaan aio tarjoilla niitä niin. Olisin halunnut hieman pienemmät maljakot, mutta nuo olivat mukavasti vanhan näköisiä, niin ne kelpuutin. Ehkä koristelen niitä vielä pitsinauhalla. Ehkä.


Olen myös päätynyt siihen, että leivon itse kahvipöytään jotain pieniä herkkuja, kuten marenkia tai pikkuleipiä. Ne voi tehdä ennakkoon, kun ne säilyvät kuivassa ja ennenkaikkea itsetehtynä tulee halvemmaksi. Huomenna ajattelin mennä ostamaan tarvikkeita servettirenkaisiin ja askarrella ne valmiiksi ennenkuin lähdemme viikoksi maalle. Viisi päivää aikaa ja 59 rengasta askarreltavana, se olkoon alkavan viikon haaste :)

- A