Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarjoilut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tarjoilut. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. syyskuuta 2014

Hääjuhla


Sain viimein kuvat myöskin hääjuhlasta, ja nyt pääsen niistä teille kertomaan :) Juhlapaikan saimme koristella vasta hääpäivän aamuna, mikä aiheutti stressiä useammassakin henkilössä. Yritin vain vakuutella, että kyllä siinä ehtii ja kaikki hoituu varmasti, vaikka en itsekään sitä aina uskonut. Taisi kyllä olla aikamoisia taikureita koristelutalkoissa, nimittäin tilasta saatiin todella ihana^^ Ja kyllä, minä sain kuin sainkin ne pyöreät pöydät!




Häät rakentuivat pienistä osista jotka kaikki sointuivat toisiinsa. Pienet yksityiskohdat pääsivät esille ja saivat paljon kiitosta jälkeenpäin. Pöytien koristelu koostui valkoisesta pöytäliinasta, käsin askarrelluista servettirenkaista, vintage-henkeä huokuvista pöytänimistä ja pulloetiketeistä sekä herkkyyttä ilmentävistä helmistä ja kukista. Kynttilöitä meillä ei ollut, sillä juhlapaikalla ne olivat kielletty. Mutta pöytiin olin kyllä erityisen tyytyväinen!




Matkalaukkuvieraskirjamme näytti samalta kuin mielikuvani ja pisteeä ii:n päälle oli tuo laukkujen päällä roikkuva pieni pyykkinaru. Häämatkan jälkeen oli ihana lukea vieraiden jättämiä tervehdyksiä ja elämänohjeita. Toisen noista vanhoista matkalaukuista sain pitää itselläni, ja aionkin käytää sitä häätavaran säilytykseen. Suljen sinne kaikki häihin liittyvät kuva-albumit ja muut, niin niitä voi sieltä sitten katsella :)

Muiden koristeiden virkaa toimitti katossa roikkuvat led-valosarjat sekä vanhat puuvakat punaisine omenoineen. Hallaharsoa piti myös kattoon laittaa, mutta tila oli kuitenkin sen verran matala ettei se olisi sinne sopinut.
















Meidän saapuessamme häävieraat puhaltelivat yllemme saippuakuplia ja ottivat valokuvia. Perinteinen onnittelu-kättelyjono jäi meiltä pois, ja vieraat ohjattiin suoraan pöytiin. Jokaiseen pöytään oli jaettu kuohuviinipullo ja bestmanin johdolla ne poksauteltiin auki. Hän pyysi jokaisesta pöydästä yhtä vapaaehtoista henkilöä avaamaan pullon ja tarjoilemaan juomaa pöytäseurueelleen. Pullot poksuivat auki yksi toisensa jälkeen ja se oli juuri niin mahtavaa kuin arvalimmekin.

Kaasot ja bestmanit pitivät pienen onnittelupuheen, joka sisälsi myös infon siitä, että mistä löytyy wc:t, tupakkapaikat ym. Onnittelumaljojen jälkeen syötiin ja olimme iloisia kun laatimamme pöytäryhmät toimivat. Hämmästyimme siitä kuinka pieni väkimäärä 60 ihmistä oikeastaan onkaan! Tarkoituksella laitoimme vieraita sekalaisiin pöytiin eikä niinkuin yleensä, että tutut istuvat yhdessä. Istumajärjestystä laatiessamme yrtimme kuitenkin miettiä, että samassa pöydässä istuvilla olisi jotakin yhteistä puhuttavaa.













Juhlissa pidettiin puheita, naurettiin, syötiin hyvin ja tietenkin tanssittiin. Häävalssiksemme valikoitui Ilta Skanssissa ja me "tanssimme" sen omalla tavallamme. Esitimme sen bändin kanssa ja pyysimme appivanhempia sekä isovanhempia tanssilattialle valssaamaan.Valssin jälkeen esitimme vielä pari yllätysbiisiä, jonka jälkeen olikin luvassa varsinainen yllätysten yllätys. Itsekin sain vasta hääpäivän aamuna tietää, että suunnittelemani yllätys toteutuu, mutta onneksi tuo laulu on piirtynyt johonkin lihasmuistiini. Kun en puheita osaa pitää eikä runonkaan kirjoittamisesta mitään tullut, niin halusin edes laulaa sulhaselleni.


Hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
Hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää

Syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu





Häissä myös leikittiin, vaikkakin suunnitelluista leikeistä vain pari toteutui. Pöytiin jaettu häävisa toimi hyvin ja tutustumisleikki toimi halutulla tavalla. Kahdentoista kuukauden tehtäväjuttu ikävä kyllä unohtui ohjelmistosta. Jälkeenpäin on ollut kiva kuulla vierailta, että tylsää ei ainakaan ollut. Oli kuulemma juuri sopivasti ohjelmaa ja puheita :)

Eräs ohjelmanumeroista oli tietenkin kakun leikkaus. Tämän toteuttamiseen tarvitsimme kyllä avustajaa, mutta hyvin se meni. Kakku tuli leikattua ja ihan ilman polkasujakin, vaimo määrää kaapin paikan ;) Ohjelmaan kuului myös kimpunheitto joka toteuttiin hieman tavallisesta poiketen. Tuntui tyhmältä ajatukselta, että joku heittelisi kukkia puolestani, mutta onneksi löysin netistä hyvän idean. Kimppuun oli ennakkoon kiinnitetty nauhoja, joista sinkkuneidot pääsivät kiskomaan. Todellisuudessa vain yksi naruista oli kunnolla kimpussa kiinni, ja oikein narunsa valinnut sai kimpun omakseen.

Tietysti myös morsian ryöstettiin ja minut takaisin saadakseen joutui mies laulaa luikauttamaan. Hectorin Mandoliinimies tosin sujuu häneltä jo rutiinilla, kun on sitä kai muutaman kerran tullut karaokessa vedettyä. Laulu tuli laulettua ja vaimo palautettiin :)






Pimenevässä syysillassa otettiin myös kuvia kaasojen ja bestmanien kanssa, sekä koko väkijoukolla. Ostin jo viime uutena vuotena ison läjän tähtisädetikkuja, sillä näin niiden kanssa otettuja hääkuvia jossakin. Halusin toteuttaa saman idean ja onneksi toteutin, sillä nämä kuvat ovat aivan mahtavia! :)



Kaikenkaikkiaan oli ihanat, tunnelmalliset ja meidän näköiset häät. Päivä oli pitkä, mutta onnistunut ^^ Hääyötä vietimme GLO hotellissa lentokentällä, eli toisinsanoen nukuimme kolme tuntia ennen lentoa. Seuraavaksi pääsemmekin Pariisiin, ihanaan, ihanaan Pariisiin!

- rva V


kuvat Otto Liulia

ps. 

Vaikka juhlat onnistuivat, niin silti aina jokin menee pieleen. Ei onneksi mitään suurta, kakku ei kaatunut eikä tapahtunut muitakaan katastrofeja, mutta muutama asia harmittaa. Ehkä olen itse se kriittisin arvostelija näissä juhlissa, sillä kukaan ei luultavasti tietäisi näistä vioista jos en niistä tässä kertoisi.

Ensinnäkin, kakkua oli jouduttu kuljettamaan edestakaisin, joten kuorrute oli halkeillut. Se ei myöskään näyttänyt sellaiselta kuin halusin, vaikka kaikki sitä nätiksi kehuivatkin. Toisekseen, kukaan ei laittanut kahviservettejä esille. Ja kenkäni -  aivan oma luku sinänsä, itseasiassa ne ovat jo roskiksessa. Värjäysprosessissa jokin meni pieleen, sillä kengät eivät olleetkaan satiinia, niin väri jäi mm. käsiin kiinni. Onneksi mekko ei värjäytynyt...

lauantai 23. elokuuta 2014

Viimeinen ilta


Tältä ne nyt näyttää, meidän häät. Kolme pahvilaatikkoa ja muutama kassi. Nuo sisältävät kaiken oleellisen, lopun eli ruoat hoitaa paikalle catering. 

Huomenna se suuri päivä sitten olisi edessä. Tänään haettiin kukat ja seuraavaksi täytyy vielä leipoa herkkuja hääväelle ja pakata matkaa varten. Huomen aamulla kun kello soi seitsemältä, sujahdan morsiuspukuuni ja lähden silmät ristissä koristelemaan hääpaikkaa. Sain koristeluongelmankin ratkaistua kun päätin, että kampaus ja meikki tehdäänkin juhlapaikalla eikä kotona. Siinä samalla kun tukkaa kiharretaan voin ihan hyvin jaella ohjeita ja kertoa näkemyksiäni :)





Olen tässä ihmetellyt kun ei oikein näy stressin hiventäkään. Täällä vaan viilipyttynä leivon ja lauleskelen. Tiedostan kyllä sen, että aika loppuu jossain vaiheessa kesken ja silloin stressitasot alkavat nousta. Mutta se hetki ei ole nyt, joten enpä jaksa siitä huolehtia. Huomenna vietän ainutlaatuista päivää elämäni miehen kanssa ja maanantaina lennämme Pariisiin ^^

Matkalle en aio ottaa puhelinta mukaani, sillä tahdon olla kaikkien tavoittamattomissa. Joten me, hyvät lukijani, tapaamme seuraavan kerran vasta kun palaan matkalta. Adios!

- A

torstai 21. elokuuta 2014

Hääetiketti



Rikomme varmasti kaikkia mahdollisia juhlaetikettejä, mutta meidän häissämme kuohuviinipullot ovat pöydissä. Tämä siksi, että meillä ei ole onnittelujonoa, vaan vieraat ohjataan suoraan pöytiin. Tämä ratkaisu tekee juhlasta vähän enemmän meidän näköisemme ja lisäksi pullojen avaamisesta saadaan yksi ohjelmanumero :)

No joka tapauksessa, pulloista piti tietenkin saada teemaan sopivat. Niinpä liotimme oikeat etiketit pois ja liimasimme tilalle miehen väkertämän etiketin. Tekstistä pyrittiin saamaan mahdollisimman oikean näköinen ja etiketti-idea toteutettiin myös alkoholittomassa vaihtoehdoissa. Onneksi Pommacia myytiin vielä suloisissa pienissä lasipulloissa ^^

- A

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pientä maukkautta


 


Tahdon, että kahvipöydässä tulee olemaan muutakin kuin hääkakku. Jotain sellaisia pieniä, maukkaita suupaloja. Jotain mitä on helppo syödä ja etenkin valmistaa. Aion tehdä ne itse, ihan vain koska se on halvempaa. On siis tärkeää, että leivonnaisia on helppo tehdä suurempi erä kerralla, ja että ne ovat sellaisia joita ei tarvitse säilyttää jääkaapissa. Eli teen ainakin marenkeja sekä jotain sydänpikkuleipiä, kenties täytettyjä. Lisäksi omenakarkkeja ja minikakkutikkareita. Nam, kahvipydästä tulkoon makean näköinen ja makuinen! ^^

- A