Hääpotretit

Hääpäivän aamu alkoi pikaisella pukeutumisella miehen ollessa suihkussa. En tahtonut hänen näkevän minua aamulla, joten kylpyhuoneen oven läpi huutelin ohjeita matkatavaroita koskien ja riensin taksiin morsiuspuku päälläni ilman kenkiä ja tukka sekaisin. Matkasin kohti hääpaikkaa, ilma oli aurinkoinen mutta kylmä tuuli pureutui ihon läpi. Juhlapaikalla minua odotti kampaaja-meikkaaja sekä vähitellen paikalle lipui auttavia käsiä. Toinen bestmaneista hoiti miehen kanssa maatkatavaramme valmiiksi lentokentän hotellille ja sillävälin kaasot ja toinen bestman auttoivat koristelemaan juhlapaikkaa. Paikalle saapui myös muutama yllättävä lisäkäsi. Iso kiitos kaikille auttavan kätensä ojentaneille. 

Istuessani kampaajan matkapöydän takana huutelin ohjeita ympärillä hääräilevälle ihmisjoukolle ja tunnelma oli oikeastaan melko mukava. Oli ihana nähdä miten tila vähitellen rakentui mielikuvieni näköiseksi ja lopputulos oli odotettua parempi. Seinällä tönöttävä kanoottikaan ei enää vaivannut. 

Puoliltapäivin latelin viimeiset ohjeet kaasoille, laitoin kengät jalkaan ja kiiruhdin kuvaukseen. Juuri kun olin lähdössä alkoi pieni sade, ja onneksi sain kuvaajamme kiinni muuttaakseni suunnitelmiamme. Alunperin kuvat oli tarkoitus ottaa merenrannalla sekä läheisessä puistossa, mutta kovan tuulen ja tihkusateen vuoksi päädyimme kuvailemaan suojaisaan puistoon. Kuvista hehkuu onneksi lämpö eikä se kylmä viima jonka koimme. 

Yhden asian ainakin opin. Jos sinulla on jokin elämää suurempi päivä, niin valokuvaajaan kannattaa panostaa. Ja panostusei aina tarkoita kallis = täydellistä, vaan enemmänkin sitä, että kuvaajan kanssa pitää löytää yhteinen sävel. Meillä oli kaksi kuvaajaa; viralliset potretit sekä kirkkokuvat otti ammattikuvaaja, juhlapaikalla kuvia napsi appiukon kautta saatu harrastelija. Tosin en häntä kyllä pelkäksi harrastelijaksi näkemieni kuvien perusteella uskoisi.

Meidän viralliseksi kuvaajaksi valikoitui Tuomas Elenius, joka on tässäkin tekstissä nähtävien luomusten takana. Kilpailutimme viisi kuvaajaa, ja Tuomas oli yksinkertaisesti halvin. Tässä kohtaa ei onneksi tarvitse todeta, että rahalla saa, sillä me saimme haluamamme vähän vähemmälläkin rahalla. Ei aina kaiken tarvitse maksaa maltaita ollakseen laadukasta.

Tuomas vakuutti meidät jo käydessään luonamme ennen häitä. Hän oli käynyt ottamassa kuvia mahdollisista potrettipaikoista juhlapaikan lähellä. Hän kuunteli ideoitamme ja toiveitamme ja oikeasti - teki yhteistyötä. Myös itse kuvaustilanne oli luonteva eikä hänestä huomannut, että pyörätuolimme olisi häntä häirinnyt tai jännittänyt.

 

Viralliset potretit ja muutama yksityiskohtainen kuva siis otettiin ennen kirkkoa, ja jostakin näistä tulee kiitoskorttikuvamme. Kahden tunnin kuvaamisen jälkeen matkasimme papin eteen, mutta jatketaanko siitä sitten huomenna :)

- rva V