perjantai 4. lokakuuta 2013

Meillä on kirkko!!!



En voi uskoa todeksi, että vihdoin meillä on kirkko varattuna!! :) Avioliiton siunaamista varten kirkoksi valikoitui Helsingissä sijaitseva Johanneksen kirkko. Tämä ei ole sellainen pieni ja sympaattinen puukirkko mitä ensiksi ajattelin, mutta onhan tuo kuitenkin melkoisen hieno ja vanha rakennus.

Entä sitten ne syyt, mitkä saivat meidät tämän kirkon valitsemaan? No varmaan suurin tekijä on, että tiedän kirkon olevan esteetön, sillä olen käynyt siellä joulukonserteissa. Ja sitten se, kun meitä ja muutamia muita mietitytti, että saakohan kirkkoa sunnuntaille ja tämän sai. Niinpä sen varasimme ensi vuoden elokuulle, sunnuntaille 24.päivä ♥

(kuvat lainasin googlesta)


- A

torstai 3. lokakuuta 2013

Haastelua

Hei vähänkö hauskaa! Sain haasteen! :) Olen aivan innoissani, sillä enpä ole ennen tällaista blogeissani saanut. Ja vielä hienompaa tästä tekee sen, että saa höpötellä hääjuttuja. Minut haastoi kaksi henkilöä; Hanna Susanna blogista Häähömppää ja treenitouhuja sekä LeoLovesLeo blogistaan :)

Säännöt ovat seuraavanlaiset:

Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään
vastaa myös haastajan 11 kysymykseen
keksii 11 kysymystä uusille haastetuille ja
haastaa 11 bloggaajaa (en kyllä keksinyt yhtäkään, kun tuntuu, että kaikki ovat jo tehneet tämän...)


Siispä 11 asiaa itsestäni:

1. Kuivaan säilykekurkut talouspaperilla ennenkuin laitan ne leivälle

2. Olen erittäin, erittäin huono maantiedossa ja eksyn liiankin helposti

3. Yöllä pyörin sängyssä niin, että aamuisin herään jalkopäädystä

4. Kun lopetan ruokailun, lasken tyhjän juomalasin keskelle lautasta. Mieheni mielestä tämä on hyvinkin outo tapa... :D

5. Minulla on ollut lemmikkinä pupuja yli kymmenen vuoden ajan

6. Pidän Oulusta ja minusta siellä on kiva käydä lomalla

7. Ihnoan kirjojen lukemista ja muutama vuosi sitten hain opiskelemaan yliopistoon kotimaista kirjallisuutta (!?!). Onneksi en päässyt sisään. 

8. Talvisin saatan nukkua neljän peiton alla; kaksi täkkiä ja kaksi villapeittoa on juuri sopivasti!

9. Syön kaalikääryleistä vain täytteen. Tosin vain silloin kun tiedän, ettei täytteeseen ole tungettu kaalia

10. Olen kirjoittanut ja julkaissut runokirjan

11. Sims:n pelaaminen on mielestäni mukavaa

Ja sitten vastailua. Tässä ensin Hanna Susannan kysymykset...

1. Tuleeko teillä olemaan elävää musiikkia häissänne?
- Toivottavasti. Hääbändin etsiminen on vielä työn alla.

2. Kuinka monta kaasoa ja bestmäniä olette valinneet?
- Kaksi kumpaakin

3. Määräättekö itse ohjelman häissänne vai onko se esim. kaason ja bestmänin harteilla?
- Pääasiassa kaasojen ja bestmanien harteilla on tuo ohjelma, ainut asia mihin puutumme, on se, ettei häissä ole mitään typeriä hääleikkejä tai nolausjuttuja. Kimpunheitto saa olla ja sitten jotain muuta mukavaa ohjelmaa :)

4. Oletteko valinneet jotain heitettäväksi tms hääparin päälle vihkimisen jälkeen?
- Ruusun terälehtiä tahtoisin

5. Miten suhtaudutte puheisiin häissänne?
- Toivomme, että kaasot ja bestmanit pitävät jonkun hauskan yhteispuheen sekä appiukoille on tarjottu mahdollisuus puheiden pitoon. 

6. Minkä mallinen hääpuku on aikeissa hankkia tai olet jo hankkinut?
- Siinä saisi olla pienet hihat, melko avonainen pääntie, tylliä alhaalla ja rinnuksilla ja ehkä kyljessä jotain kimaltelevaa, mutta kuitenkin hyvän maun rajoissa.

7. Tuleeko teillä olemaan jotain hääpäivää edeltäviä ja jälkeenpäin olevia aktiviteetteja vieraidenne kanssa?
- Enpä usko

8. Kuinka pian häiden jälkeen lähdette häämatkalle?
- Toivottavasti heti seuraavana iltana ♥

9. Miten valitsitte häävalsinne?
- Meille ei tule häävalssia

10. Moni keskeyttää häävalssin jollain hauskalla tai yllättävällä tanssilla. Aiotteko te tehdä näin?
-
11. Oletko tai tuleeko sinusta Bridezilla? ;)
- Eiköhän jokaisesta morsiamesta ainakin vähän tule ;)

... ja LeoLovesLeo:n kysymykset

1. Minkä asian teitte ensimmäiseksi kun aloitte järjestämään häitä?
- Pyysimme kaasot ja bestmanit sekä etsimme juhlapaikan

2. Kuinka pitkä kihlausaika?
- En nyt ihan tarkalleen tiedä mitä tällä kihlausajalla tarkoitetaan, mutta samana päivänä kun menimme kihloihin päätimme hääpäivän ♥ Ja kihloissa ehdimme olla n. 1,5 vuotta ennen papin aamenta.

3. Odotatko polttareita innolla jos sellaiset on tulossa?
- Joo, kun en yhtään tiedä mitä kaasot ovat suunnitelleet!! :)

4. Tuleeko sinulle jotain uutta, vanhaa, sinistä ja lainattua. Jos tulee, mitä?
- Tietenkin tulee! En vain vielä tiedä mitä. Haluaisin ehkä äitini hääpuvusta "jotakin vanhaa"...

5. Meinaatteko tanssia häävalssin vai tanssin? Minkä kappaleen?
- Ei

6. Onko miehesi osallistunut häiden järjestämiseen?
- On. Onhan nämä meidän häät ♥

7. Onko häitä järjestäessä tullut isoja yllätyksiä?
- No tuo pitopalveluiden hintataso kyllä yllätti meidät kummatkin...

8. Onko vieraslistan laatiminen ollut helppoa? Jos ei, miksi?
- En kokenyt sitä mitenkään vaikeana

9. Missä vietätte hääyön?
- Hotel Kämpissä ♥

10. Onko miehesi osallistunut hääpuvun valintaan/nähnyt puvun ennen häitä?
- Ei ole eikä tule näkemään ennen alttaria

11. Mikä on fiiliksesi JUURI NYT häiden järjestämisen suhteen?
- Ihan rento, onhan noihin vielä tovi aikaa :)

Näihin oli mukava vastailla, mutta omia kysymyksiä en nyt keksi kun ei ole edes ketään ketä tähän haastaisin :)

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Essi ja Juho 14.9.2013


Viikonloppuna olimme perhetuttujen häissä Porissa. Vihkiminen tapahtui Keski-Porin kirkossa ja juhlia tanssittiin Pihlaja-salissa, hetken matkan päässä kirkolta. Juhlissa oli n. 120 henkeä, tunnelma oli rento ja morsiuspari näytti onnelliselta :) Niin ja heidän luvallaan näitä kuvia täällä blogissani käytän.

Morsiamen puku oli kaunis, hieman sellainen merenneitomallinen, alhaalta levenenvä. Yläosassa oli paljettikoriselua ja pitsiä. Puku sopi hyvin morsiammelle, ainut kohta missä huomasin puvun olevan hieman epäkätevä oli häävalssi. Tuo helma tahtoi kokoajan jäädä jalkoihin, mutta eipä se valssaamista haitannut. Pari oli niin lumoutunut toisistaan :)



Vihkikirkossa kuunneltiin kitaralla säestetty lauluesitys, ja kappaleena oli Juha Tapion kaunis Vuodet vieriä saa. Se sai itseni ajattelemaan, kuinka hieno tuollainen pieni musiikkijuttu kirkossa olisikaan. Vihkikaava on itsessään niin lyhyt, että tuntuu kuin kirkkoon vain juostaisiin sisälle ja ulos. Pieni ohjelmanumero kirkossa hieman rauhoittaa tunnelmaa ja musiikki on aina hyvä asia.

Kirkosta ulos tullessa oli perinteiset riisinheitot ja onnentoivotukset. Kirkolta pari hyppäsi hääautoon, joka suuntasikin kohti juhlapaikkaa. Itseäni jäi mietityttämään missä välissä hääkuvat otettiin...kenties ennen kirkko-osuutta?






Ruokapöydästä löytyi herkkuja jokaiseen makuun; oli erilaisia kaloja, salaatteja sekä kokonainen grillattu possu. Tämä oli kiva idea, ja vähän erilainen tarjoiltava - eipä varmasti tule joka häissä kokonaista sikaa vastaan :)

Yritin kovasti pohtia onkohan häissä ollut jokin teema, jokin punainen lanka. Illan kuluessa totesin, että sen on oltava kulta. Hääkarkit, vieraskirja, kutsut ja moni muu asia viittasi tähän kultaisen värin suuntaan :)




Juhlapaikan yksinkertainen koristelu hieman hämmästytti, mutta aika pian selvisi, että morsiuspari tahtoi häistään ennemmin hyvät bileet kuin pelkät illanistujaiset. Eihän siinä mitään, jokainen saa järjestää juuri omanlaisensa häät, itse vain aion panostaa enemmän juhlapaikan tunnelmaan ja koristeluun.

Hienoja olivat mielestäni nämä servetit ja pöydistä löytyvät kelluvat kynttiläasetelmat. Myös herkkubuffet, eteisaulassa tervehtivä hassu hääpari ja naisten wc:n hätäapupakkaus toivat hymyn huulilleni :)










Tähän loppuun vielä muutama kuva hääkakun leikkaamisesta ja valssaamisesta. Kappale oli oikein ihana ja tunnelmallinen tanssia. Onnea vielä kerran Juho ja Essi ♥



maanantai 26. elokuuta 2013

Pukujen hipelöintiä

Tänään se päivä koitti, jota melkein jokainen tyttö varmasti odottaa. Pääsin ensimmäistä kertaa hipelöimään morsiuspukuja! ^^ Kohteena oli Helsingin Stockmann, sillä tiesin, että sinne ainakin pääsen. Monien keskustan morsiuspukuliikkeiden ohi kuljettuani olen harmitellut sitä yhtä porrasta, joka estää sisäänpääsyn. Tällä katselukierroksella tarkoitukseni oli lähinnä saada ideoita ja tunnustella materiaaleja, sillä aion puvun teetätättää. Ajatus teetättämisestä tuli tänään yhä selkeämmäksi, kun myyjän kanssa keskustelimme hinnoista ja että mitä valmiin puvun korjaus maksaisi. Lopputulokseksi jäi se, että ompelijan luona saan parhaiten istuvan puvun järkevimpään hintaan. 

Tässä joitain ihanuuksia, jotka tänään erityisesti jäivät mieleeni :)


Tässä puvussa on kiva tuo yläosan malli ja kyljessä oleva koristelu. Mutta...



...tämä se vasta oli kaunis! Jotenkin niin sirosti, mutta näyttävästi koristeltu ja yläosan sydänmalli on kiva. Myös tuo kyljen rypytys ja alaspäin vähenevä koristelu miellyttävät. Tosin rinnuksessa on hieman liikaa koristeita. Ja tuo kangaskin tuntui kivalta. En usko, että tahdon mitään pitsikirjailua, ennemminkin jotain tällaista kimaltelevaa kunhan sitä on hillitysti :)




Ja pitihän sitä päästä edes tiaraa sovittamaan, kun pukuja vain hipelöitiin... ^^ Kirkkoon haluan hiuksiin jonkunnäköisen harsokoristeen ja sitten hääjuhlaan tiaran.

- A

lauantai 24. elokuuta 2013

Viimeinen vuosi neitinä

Voih! Tänään on tasan vuosi siihen, kun minusta tulee rouva. Ihan hullua ajatella, että enää vuosi, kun miettii kuinka kauan olen tällaisesta haaveillut :) Tuntuu myös, että vuodet kuluvat silmänräpäyksessä, miten tässä ehtii mitään häitä järjestämään. Toisaalta vuodessa ehtii tekemään vaikka ja mitä. Hääjutuista melkein kaikki on vielä tekemättä, mutta maanantaina aion korjata tilanteen ja mennä ihastelemaan morsiuspukuja! On kiva mennä vähän hipelöimään materiaaleja ja katselemaan malleja, vaikka aionkin puvun teetättää. Kutsukortteihin pitäisi myös saada jokin idea, ettei tule kiire. Ottaen huomioon, että aion kuitenkin tehdä ne itse ja joulun aikoihin postittaa, niin kohta pitäisi jo jokin visio saada.

- A

ps. Leivoin tänään sellaisen Rakas, hyvää vuoden päästä vietettävää hääpäivää -kakun ^^

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

28.7.

Vuosi sitten tänä kyseisenä päivänä heiluin hulluna ympäri asuntoani; yritin keksiä jotain sopivaa päällelaitettavaa, tukka piti saada nätiksi ja siinä sivussa tein jotain mitä en kovin usein tee. Nimittäin kasvisruokaa. Hän oli tulossa illalliselle, kaiken piti olla täydellistä ja minua jännitti aivan kamalasti. Olin muutaman kerran jo tehnyt hänelle ruokaa, sillä luotin siihen, että tie miehen sydämeen käy vatsan kautta. Tällä kertaa ajattelin laittaa vielä asteen verran paremmaksi ja tehdä kasvisruokaa, sillä sitä tiesin hänen syövän pääasiassa.

Olimme tuon kesän ajan tapailleet, mutta en aivan tiennyt missä menemme. Oli suudelmia ja halauksia, pitkiä keskusteluita ja naurua, mutta sitten kuitenkin yllättäen perääntyviä askelia. Jonka jälkeen taas suudelmia. Voit siis vain kuvitella kuinka sykkyrällä pieni sydämeni oli.

Panostin tuohon illalliseen kaikkeni, sillä tiesin mitä halusin. Hänet. Söimme ruokaa ja jutustelimme, muutama kaverimme oli myös porukassa mukana. Jossain vaiheessa kävimme vuokraamassa leffaa, ja sitä katsellessamme tartuin hänen käteensä. Hän ei reagoinut ja sydämmeni murtui. Hetken kuluttua hän kuitenkin tarttui käteeni. Poskiani alkoi kuumottaa ja vatsani heitti kuperkeikkaa. Vasta myöhemmin hän kertoi, että oli vain halunnut hetken aikaa kiusoitella minua.

Ilta pimeni, taisi vuorokaudenaikakin jo vaihtua yöksi ja kaverit lähtivät. Vihdoin, ajattelin. Asiat etenivät juuri niinkuin haaveissani. Helliä suukkoja ja pitkiä katseita. Yllättäen, ihan kuin vahingossa kuiskasin, että rakastan. Hän vastasi samoin, jonka jälkeen kysyin, että miksi sitten työnnät minua poispäin. Vastaukseksi sain jotain, mitä en aio ikinä unohtaa; en ole menossa enää mihinkään. Rakastan sinua, tapahtuipa mitä tahansa. Aamuyöllä, kun hän oli lähtenyt, sain vielä viestin, joka oli vähän niinkuin kunnes kuolema meidät erottaa.


Siitä se onni sitten alkoi, ja jatkuu vieläkin. Tuossa vieressä istuu hän, joka pitää sydämeni kasassa. Tähän vuoteen on mahtunut paljon asioita, pääasiassa iloa ja onnenkyyneleitä. Helmikuun ensimmäinen päivä rengastin hänet, ja siitä asti olemme enemmän ja vähemmän suunnitelleet ensi vuoden elokuulle sijoittuvaa hääpäiväämme. Muutimme yhteiseen kotiin ja rakkaus on täällä arjessa. Se on pieniä tekoja, aamukahvin keittämistä, toisen huomioimista, kiukuttelun sietämistä, kutittelua, yllätyksiä ja rutiineja, tulevaisuuden haaveita ja hetkessä elämistä. En kaipaa timantteja ja loistoa, tarvitsen vain tuon yhden ainoan ihmisen kulkemaan tätä tietä vanhainkodin keinutuoliin asti ♥

Joka kuukausi olemme jollain tavalla "juhlistaneet" kuukausipäiväämme. On ollut mm. suklaafondueta, ravintolaillallisia, museoretkiä, kynttiläillallisten kokkailua ja tietenkin olen saanut useasti kukkia. Kolmannen kuukausipäivämme muistan erityisesti; katselimme kunnallisvaaleja kynttilänvalossa :D Ja tänään suuntaamme ensin ostoksille ja sitten illalliselle ravintolaan. Ostin miehelleni vuosipäivälahjaksi liput Philip Glassin konserttiin Helsingin juhlaviikoille. Kuuntelemme aina silloin tällöin Glassin musiikkia ja söpöilemme kynttilänvalossa, ja tuon herran tuotantoa tullaan kuulemaan myös häissämme. Mies puolestaan lupasi viedä minut ostoksille Stockmannille "jollekin osastolle". Jännittää! ^^


- A

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kihlakuva


Tällainen nyt sitten tuli kihlakuvastamme, joka annetaan kummankin vanhemmille ja sukulaisille. Lopuksi päädyimme yhden kuvan sijasta kahteen kuvaan, jotka muokkasimme mustavalkoisiksi. Näihin oli tarkoitus löytää sellaiset saranalliset kehykset, vaan eipä löytynyt. Mutta on tämä hieno näinkin :)