sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Intensiivistä sävyttämistä

Olen tässä viimeiset kolme vuotta kasvattanut hiuksistani väriä pois. Ihanaa kun sitä värirajaa ei enää näy, tavoite on siis saavutettu. Nyt kuitenkin häiden lähestyessä on oma väri alkanut käymään tylsäksi ja elottomaksi. Tai ei omassa värissä mitään vikaa ole, mutta se kiillon puute. Olen miettinyt, että miten saisin hiuksiini sen saman kiillon, jonka värjäys aina toi tullessaan. Värjäyksen jälkeen hiukset olivat aina ihanan pehmeät ja tasaisen kauniit. Itselläni kun on pitkä tukka, niin on tärkeää, että hiukset myös näyttävät hyvältä. Tällä hetkellä hiuksiani hoitavat vain apteekin hyllyiltä löytyvät tylsäntuoksuiset aineet. Aikoinaan jätin värjäämisen, koska se teki niin huonoa hiuspohjalle, enkä missään nimessä tahdo siihen juurikasvukierteeseen palata.



Ajattelin, että olisiko ratkaisu jokin kevytsävyte tai sävyttävä shampoo. Ainakin Biozelliltä näyttäisi löytyvän tuollainen intensiivisävyte, joka lupaa antaa hiuksiin kiiltoa ja syventää omaa väriä. Vähän vain epäilyttää, että kuluuko väri oikeasti pois muutaman pesun aikana vai tuleeko jokin näkyvä juurikasvu...

- A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti