We'll always have Paris!

Maanantaina hääpäivän jälkeen kello soi aamulla 6.00 ja kumpikin tiesimme, ettei ole minuuttiakaan ylimääräistä. Apuvälineiden kanssa on oltava ajoissa kentällä, vaikka periaatteessahan olimme jo siellä, kun yövyimme terminaalin hotellissa. Kaikesta huolimatta lento kuitenkin myöhästyi vuoksemme lähes puoli tuntia. Itselleni tämä oli ensimmäinen kerta lentokoneessa ja olin vain kuullut kaikkia kauhujuttuja kuinka apuvälineitä heitellään ruumaan ja sitten on loma pilalla, kun mikään ei toimi. Onneksi sain Palmuaseman puolelta vinkkejä tuolien pakkaamiseen ja täytyy kyllä myöntää, että kelmutin kaikki muutkin apuvälineet :)

Siirryimme siis kentällä tavallisiin pyörätuoleihin ja omat tuolimme laitettiin tukevasti pakettiin. Kaikki mikä voi irrota tai vääntyä eli ainakin jalka- ja niskatuet kannattaa laittaa istuimen päälle, kaataa selkänoja eteen ja kieputtaa ympärille rullallinen elmukelmua sekä vahvaa teippiä. Irtojohdot teipattiin suojaan oikosulkujen välttämiseksi ja ohjaimet reissasivat käsimatkatavaroissa. Sitten vain matkalaukut ja apuvälineet kohti ruumaa.

Tässä kohtaa jännitys vain yltyi, sillä ahtaaseen lentokoneen penkkiin sulloutuminen ei ehkä ole se kaikista rentouttavin ajatus. Lentokoneen ovella vaihdettiin vielä pyörätuolista kapeaan kantotuoliin ja onneksi paikalla oli vahvoja miehiä, jotka olivat tehneet tämän ennenkin. Suomen lentokentälle kyllä pisteet palvelusta, toisin kuin esimerkiksi Pariisissa meitä tuli koneesta hakemaan yksi pikkuinen nainen ja hintelä mies. Kun pääsin koneestä ulos oli pakko kiljaista "I'm still alive!", sen verran hurjaa se oli. Itse lentäminen oli ihan mukavaa, varsinkin se kun noustiin. Tuo tunne oli aivan mahtava kun kone yhtäkkiä nousi ilmaan ja itse painautui siihen penkkiin kiinni. Mutta koneeseen menemisen ja poistumisen takia ei taida lentämisestä mikään ensisijainen harrastukseni tulla.

Kun odottelin koneeseen kantajia, juttelin lentoemäntien kanssa ja kerroin, että olemme häämatkalla. Koneen noustua saimme lasilliset shampanjaa ja se kyllä tuntui aika luksukselta siinä kohtaa ^^ Lentokoneessa oli melkoisen hankala istua, ja kova penkki kävi häntäluun päälle. Eli paljon yli 3 tunnin lentoja en kyllä kykenisi lentämään ja paluulennolle varauduinkin särkylääkkein.

Koneesta poistuttua näimme tutut kelmukasat kentällä, ja voin kertoa, että se näky teki aika iloiseksi. Kaiken muun lisäksi jännitti myös, että odottaako ennakkoon tilattu taksi meitä lentokentällä, ja odottihan se. Kuski jopa auttoi meitä kasailemaan pyörätuolejamme ja vaikka hän ei puhunut sanaakaan englantia, niin kyllä me hotellille asti pääsimme. Matka kentältä kesti 40 minuuttia ja koko sen ajan kurkin ikkunoista josko näkisin Eiffelin :)

Pariisissa tukikohtanamme toimi hotel Concorde Montparnasse. Se on neljän tähden laadukas hotelli hyvien kulkuyhteyksien varrella, invahuone oli tilava ja palvelu pelasi. Aivan hotellin tuntumassa oli asema, josta junat ja bussit lähtivät. Pariisissa käytimmekin paljon busseja, sillä ne olivat totisesti kätevämpiä kuin täällä kotisuomessa. Kuljettaja sai nappia painamalla rampin alas ja kyytiin mahtui aina kaksi sähkäriä.

Ensimmäisenä päivänä emme tehneet mitään erityistä, kun väsymys painoi, mutta yksi asia oli nähtävä; Eiffel-torni. En uskonut olevani Pariisissa ennen kuin näkisin sen. Ja tämä toive oli helppo toteuttaa, sillä tuo kyseinen nähtävyys näkyi hotellin kulmalta. Kartan mukaan sinne oli kolmisen kilometriä, joten ekana iltana lähdimme tarpomaan sinne päin. Matkalla löysimme ruokapaikan ja tuli kyllä todettua, että siellä kahvilakulttuuri on aivan erilainen kuin täällä. Ei oikeastaan ollut pelkkiä kahviloita, vaan melkeinpä joka kuppilasta sai myös lämmintä ruokaa. Jos ei muuta, niin ainakin munakkaan. Tuli myös todistettua hintatasoa, Pariisi ei ole mikään halpa paikka. Ehkä järkyttävintä oli, kun löysimme jostain kahvilasta 8 euron limutölkin.

Emme ekana iltana ikinä päässeet Eiffelille asti, kun aina näytti, että siinä se nyt on ja sitten matkaa olikin vielä hyvä tovi. Ilma oli sateinen ja tunnelma oli kuin Woody Allenin elokuvasta Midnight in Paris. Päätimme lähteä takaisin hotellille päin, mutta ajattelimme, että pysähdytäään ensin johonkin juomaan jotain lämmintä. Menimme ensimmäiseen vastaantulleeseen ravintolaan, terassilla oli muutama ihminen. Ovella meidät kuitenkin käännytettiin pois, kun ei ollut tilaa. Ja koko ravintola oli siis aivan tyhjä. Tämä oli ainut epäystävällinen kokemus, johon Pariisissa törmäsin, vaikka kovasti ihmiset varottelivat, että ranskalaiset ovat epäystävällisiä. Me ainakin pääsimme jopa ruokakaupassa jonojen ohi, bussikuskit kertoivat mihin suuntaan meidän tulee mennä ja muutenkin ihmiset olivat mukavia.

Kahtena ensimmäisenä aamuna tilasimme aamiaisen huoneeseen, ja siihen sisältyi tietenkin patonkia, croisantteja, hilloja, hedelmiä ja kahvia. Melkoisen makea aamiainen, sanoisin. Nautiskeltiin aamupalasta sängyssä ja suunniteltiin tulevaa päivää. Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä yritettiin uudestaan Eiffelille, mutta tälläkertaa suurin osa matkasta taittui bussilla. 

Eiffelin juurella oli kymmenittäin, ellei jopa sadoittain turisteja ja kaupanpäälle vielä niitä ärsyttäviä rihkamamyyjiä. Me pääsimme onneksi jonojen ohi ja siään puoleen hintaan. Hissi vei meidät ylös korkeuksiin ja sanoinkin jo miehelle, että viimeistään 10-vuotishääpäivänä varaamme tornin ravintolasta pöydän ^^

Kävin myös Eiffelin matkamuistokaupassa toteuttamassa itseäni, mutta esittelen ostokset joskus toiste. Mies väitti minua oikein kunnon turistiksi, ja niinhän minä olinkin, mutta mitä pahaa siinä on?

Matkan aikana tehtiin paljon ainakin kolmea asiaa; valokuvattiin, etsittiin invavessoja ja luettiin karttaa. Bussipysäkeillä tutkisteltiin reittejä ja aina iltamyöhään mietittiin, että kuinka pääsemme takaisin hotellille. Minun vuorokausirytmini ei ihan sopinut matkustamiseen; heräsin kyllä lähes jokaisena aamuna kymmeneltä, mutta "aamupalaa" kaipasin neljän aikoihin ja ruokaa illalla, kun kaikki paikat olivat jo sulkemassa. Sain parikin kertaa kuulla kommenttia avustajilta, että kun ihmiset painavat päänsä tyynyyn niin minä alan suunnittelemaan päivällistä :)

Pariisissa oli monta museoa johon mies tahtoi mennä, mutta vain yhteen suostuin. Louvre oli nähtävä ja tietenkin Mona Lisa. Tuon kyseisen taulun ja  yleisön välillä oli aita, mutta me pääsimme ihastelemaan luomusta aidan eteen. Siinä sitä tuijotimme ja naureskelimme, että kauanko tässä kuuluu seisoa :)

Louvre oli järkyttävän iso, niin iso että ei sitä edes osaa sanoin kuvailla. Sinne pääsime ilmaiseksi sisään ja avulias hissipoika kuljetti meidät pääovelta alemmalle tasolle tuollaisella ihme putkihissillä. Infossa oli ystävällinen neiti, joka opasti mistä hissit löytyvät. Mona Lisan ja muutaman muun taulun jälkeen minua alkoi kyllästyttää, joten menin ulos odottelemaan kun mies jäi vielä kiertelemään. En ole mikään museoihminen, ainakaan taulujen osalta vaan enemmän museoissa kiehtoo, jos on vaikka jotain muumioita, niinkuin Lontoossa.

Pariisissa tuli seikkailtua monessa kaupunginosassa, mutta parhaiten jäivät mieleen Montparnasse, Montmartre sekä Saint-Germain-des-Prés, jossa sijaitsi myös tunnettu kahvila, Cafe de Flore. Kahvila on joskus muinoin ollut suosittu kohtaamispaikka kirjailijoiden ja taiteilijoiden keskuudessa.

Reissussa ehti vähän myös hengailla hotellihuoneessa ja pyykkiäkin oli pakko pestä. Itseplvelupesulat oli kätevä ja halpa ratkaisu pyykkiongelmaan, ja koneen lingotessa oli mukava istahtaa kahville.

Toinen erityisen ihana ruokapaikka, joka jäi myös varmasti eniten mieleen, oli La Closerie des Lilas. Mies innostui kesän aikana lukemaan kirjoja ja luettujen kirjojen joukkoon eksyi myös pari Hemingwayta. Nuoruuteni Pariisissa -teoksessa Hemingway kirjoittaa paikoista, joiss hän oli käynyt ja tämä oli yksi niistä. Enkä ihmettele, sillä paikka oli todella tunnelmallinen, joskin hieman hintava. Taustalla oli pianisti, joka soitteli klassikoita eikä ruoassakaan ollut valittamista. Paluu 20-luvulle oli käsinkosketeltavissa ^^

Mietimme Pariisissa usein miksi kaikki ravintolat olivat niin hintavia. Yksi tekijä oli varmasti henkilökunnan paljous. Tässäkin ravintolassa pyöri ainakin 10 tarjoilijaa ja kaksi hovimestaria. Tarjoilijat seisokelivat ja tarkkailivat, vaikka meidän siellä ollessamme ei ollut montaa muuta asiakasta. Jos joku edellä mennyt tarjoilija tönäisi tuolia, hetken päästä tuli toinen joka asetteli tuolin millintarkasti paikoilleen. Myös jos avustaja lähti käymään wc:ssä, tultiin hänen tuoli asettelemaan odottelun ajaksi paikoilleen. Joko tuolit olivat paikan valttikortti tai sitten tarjoilijoilla oli todella  tylsää! Veikkaan jälkimmäistä, mutta meillä ainakin oli hauskaa kun seurasimme tätä tuolidraamaa :)

Kävimme myös Pariisin korkeimmassa pilvenpiirtäjässä, Tour Montparnasessa. Rakennus on huimat 210 metriä korkea ja näkymä oli melkoinen. Tornissa oli myös ravintola, jossa olisi ollut kiva syödä, mutta se oli suunnattu miljönääreille.

Ennnen matkaa jo ajattelimme, että Versaillesin palatsi olisi kiva nähdä. Ystävällinen hotellihenkilökunta käytti yli tunnin ajastaan järjestääkseen meille retken Versaillesiin, ja se oli erittäin mukavaa sillä tuskinpa olisimme itse osanneet. Junalla pääsimme vain osan matkasta, ja he järjestivät invataksin loppumatkalle. Taksi ei maksanut meille mitään, vaan se kuului junamatkan hintaan kun junallla ei olisi päässyt. Kun saavuimme palatsin ulkopuolelle ilma oli ihanan aurinkoinen ja suorastaan helteinen. Olimme suunnitelleet niin, että kiertelemme hieman sisätiloissa ja sitten teemme pienen piknikin palatsin puistoon. Ihan hyvä suunnitelma sinänsä, mutta kun olisimme halunneet sieltä ulos, oli koko rakennuksesta sähköt poikki. Näin ollen hissit eivät toimineet eikä kukaan tiennyt milloin tilanne korjaantuisi. Sisätiloissa ei saanut alkaa piknikille eikä kahvilaan päässyt. Kun viimein pääsimme ulos oli ilma sateinen ja loppukin toivo puistoruokailusta katosi. Lopulta etsimme vain jonkun suojaisan katoksen ja mutustimme eväitä taksia odotellessa. Palatsia kierrellessämme oli kyllä mieletöntä ajatella, että joku on oikeasti joskus asunut siellä ja kävellyt niitä käytäviä.

Reissu ei siis aivan onnistunut, mutta tämä ei suinkaan ollut ainoa kommellus mitä matkan aikana tapahtui. Pariisissa saimme aiheutettua pienimuotoisen vesivahingon hotelliin, Lontoon yksi metrolinja pysäytettiin meidän vuoksi, lennot olivat myöhässä ja ihmiset joutuivat takiamme vaihtamaan paikkoja sekä hotellihuoneita sisustimme melkolailla uusiksi. Pöytiä kannettiin pois ja sänkyjä vaihdettiin, etenkin Lontoossa. Myös pientä teknistä ongelmaa matkan aikana ilmeni, sillä eräänä yönä tuolini ei ollutkaan latautunut. Onneksi huomasin tämän aamulla hotellilta lähtiessäni ja pakkasin laturin mukaan. Illan hämärtyessä akku hiipu hiipumistaan ja lopulta valo alkoi vilkkua, ja tiesin, että montaa metriä en enää liiku. Olimme jo hyvän tovin kulkeneet ja kyselleet ravintoloista, että josko pääsisimme syömään ja lataamaan tuolia. Pistorasiaa ei kuitenkaan tuntunut koko Pariisista löytyvän, ja lopulta jäin kadunkulmalle odottelemaan kun mies lähti etsimään ravintolaa. Tovin kuluttua hän saapui minut noutamaan ja kertoi ilouutisen; pistorasia oli löytynyt. Niinpä vihdoin saimme sekä ruokaa että virtaa, eikä tarvinnut avustajan alkaa työntelemään minua pitkin kaupunkia. Vaan eikös juuri kaikki nämä kommelukset kuitenkin vain rikastuta matkaa :)  

Perjantaina vuorossa oli kävely Champs-Élyséellä ja näimme myös Riemukaaren. Kahvittelun jälkeen matkasimme katsomaan Moulin Rougea, ja vähän kuin NotreDamekin, niin sen näimme vain ulkoa. Moulin Rouge sijaitsee ihanan vanhassa Montmartren kaupunginosassa, ja siellä kiertelimmekin etsien SaintCoeur kirkkoa. Tie kirkolle oli kuitenkin niin jyrkkä, etten suostunut sinne ajelemaan vaikka mies olisikin halunnut.

Pariisi oli täynnä ihania pikku kujia ja putiikkeja, ja jokainen kahvila kutsui luokseen nautiskelemaan. Joka kadunkulmassa teki vain mieli huudella ihmisille Bonjour! ja täytyy myöntää, että toisinaan niin teinkin :) Olen joskus vuosia sitten opiskellut hieman ranskaa, eikä se nyt ainakaan ihan hukkaan ole mennyt. Vähitellen reissussa joitakin sanoja ja lausahduksia alkoi palautua mieleen :)

Yritin saada maisteltua paljon kaikkea ranskalaista, ja yksi niistä oli kreppi. Toiseksi viimeisenä iltana nappasin pikku kiskasta krepin, ja oli se kyllä hyvää. Tuli myös huomattua, että oikea patonki on aivan erilaista kuin täällä meillä. Ranskassa patongissa on rapea, jopa vähän kova kuori ja sisus on pehmeä, joskin hieman sitkeä. Ei siis ollenkaan sellaista pullaa kuin mihin täällä on tottunut.

Lauantai oli viimeinen kokonainen päivä Pariisissa, ja se oli tarkoitus viettää shoppaillen. Mies tahtoi vielä nähdä pari museoa, joten sanoin, että voin ihan hyvin kierrellä kaupungilla. Kuitenkin kävi niin, että heräsin hotellihuoneesta kolmen aikoihin, kun mies laittoi viestiä, että missä tänään syödään :)

Viimeisenä päivänä päädyimme syömään vähän syrjäisempään paikkaan, paikkaan nimeltä Cafe de l'Industrie. Mies oli löytänyt tämän paikan jonkun ravintola-arvostelun kautta, jossa mainittiin, että sieltä saa hyvää paikallista ruokaa. Kun meidät oli ohjattu pöytään, huomasimme, että ikkunalla nukkuu kissa. Ja siinä se totisesti tuhisi koko ruokailumme ajan ^^ Tämä ei ikinä olisi Suomessa mahdollista niin kuin ei sekään, että viiniä löytyisi ruokakuppojen hyllyiltä.

Ilallisen jälkeen halusin vielä viimeisen kerran Eiffelille. Ostimme kaupasta punaviinipullon, ja joimme sitä sateen tihuttaessa Eiffel tornin juurella. Kuulostaa romanttiselta, mutta oikeasti siellä oli aika kylmä ja rihkamamyyjiä riitti ihan maanvaivaksi asti. Aika pian lähdimme hotellille pakkaamaan ja nukkumaan, sillä seuraavana päivänä oli edessä Lontoo.

Kaikenkaikkiaan Pariisi oli ihana, juuri sellainen kuin olin kuvitellutkin. Tai oikeastaan vielä parempi. Jos asiat olisivat yhtään helpompia, muuttaisin sinne. Vaikka vain vuodeksi, mutta kuitenkin. Siellä oli tilaa hengittää, sinne tunsin kuuluvani. 

Mutta Casablanca -elokuvaa lainatakseni: we'll always have Paris!

 - rva V