Hääjuhla

Sain viimein kuvat myöskin hääjuhlasta, ja nyt pääsen niistä teille kertomaan :) Juhlapaikan saimme koristella vasta hääpäivän aamuna, mikä aiheutti stressiä useammassakin henkilössä. Yritin vain vakuutella, että kyllä siinä ehtii ja kaikki hoituu varmasti, vaikka en itsekään sitä aina uskonut. Taisi kyllä olla aikamoisia taikureita koristelutalkoissa, nimittäin tilasta saatiin todella ihana^^ Ja kyllä, minä sain kuin sainkin ne pyöreät pöydät!

Häät rakentuivat pienistä osista jotka kaikki sointuivat toisiinsa. Pienet yksityiskohdat pääsivät esille ja saivat paljon kiitosta jälkeenpäin. Pöytien koristelu koostui valkoisesta pöytäliinasta, käsin askarrelluista servettirenkaista, vintage-henkeä huokuvista pöytänimistä ja pulloetiketeistä sekä herkkyyttä ilmentävistä helmistä ja kukista. Kynttilöitä meillä ei ollut, sillä juhlapaikalla ne olivat kielletty. Mutta pöytiin olin kyllä erityisen tyytyväinen!

Matkalaukkuvieraskirjamme näytti samalta kuin mielikuvani ja pisteeä ii:n päälle oli tuo laukkujen päällä roikkuva pieni pyykkinaru. Häämatkan jälkeen oli ihana lukea vieraiden jättämiä tervehdyksiä ja elämänohjeita. Toisen noista vanhoista matkalaukuista sain pitää itselläni, ja aionkin käytää sitä häätavaran säilytykseen. Suljen sinne kaikki häihin liittyvät kuva-albumit ja muut, niin niitä voi sieltä sitten katsella :)

Muiden koristeiden virkaa toimitti katossa roikkuvat led-valosarjat sekä vanhat puuvakat punaisine omenoineen. Hallaharsoa piti myös kattoon laittaa, mutta tila oli kuitenkin sen verran matala ettei se olisi sinne sopinut.

Meidän saapuessamme häävieraat puhaltelivat yllemme saippuakuplia ja ottivat valokuvia. Perinteinen onnittelu-kättelyjono jäi meiltä pois, ja vieraat ohjattiin suoraan pöytiin. Jokaiseen pöytään oli jaettu kuohuviinipullo ja bestmanin johdolla ne poksauteltiin auki. Hän pyysi jokaisesta pöydästä yhtä vapaaehtoista henkilöä avaamaan pullon ja tarjoilemaan juomaa pöytäseurueelleen. Pullot poksuivat auki yksi toisensa jälkeen ja se oli juuri niin mahtavaa kuin arvalimmekin.

Kaasot ja bestmanit pitivät pienen onnittelupuheen, joka sisälsi myös infon siitä, että mistä löytyy wc:t, tupakkapaikat ym. Onnittelumaljojen jälkeen syötiin ja olimme iloisia kun laatimamme pöytäryhmät toimivat. Hämmästyimme siitä kuinka pieni väkimäärä 60 ihmistä oikeastaan onkaan! Tarkoituksella laitoimme vieraita sekalaisiin pöytiin eikä niinkuin yleensä, että tutut istuvat yhdessä. Istumajärjestystä laatiessamme yrtimme kuitenkin miettiä, että samassa pöydässä istuvilla olisi jotakin yhteistä puhuttavaa.

Juhlissa pidettiin puheita, naurettiin, syötiin hyvin ja tietenkin tanssittiin. Häävalssiksemme valikoitui Ilta Skanssissa ja me "tanssimme" sen omalla tavallamme. Esitimme sen bändin kanssa ja pyysimme appivanhempia sekä isovanhempia tanssilattialle valssaamaan.Valssin jälkeen esitimme vielä pari yllätysbiisiä, jonka jälkeen olikin luvassa varsinainen yllätysten yllätys. Itsekin sain vasta hääpäivän aamuna tietää, että suunnittelemani yllätys toteutuu, mutta onneksi tuo laulu on piirtynyt johonkin lihasmuistiini. Kun en puheita osaa pitää eikä runonkaan kirjoittamisesta mitään tullut, niin halusin edes laulaa sulhaselleni.

Hento kuiskaus pimeässä
se pyytää viereeni vielä jää
Hyvä on hiljaa olla tässä
mennyttä en luonas enää nää

Syliisi unohdun
ihoosi painaudun
hetkiseen tarraudun
ja pienet toiveet toteutuu

Häissä myös leikittiin, vaikkakin suunnitelluista leikeistä vain pari toteutui. Pöytiin jaettu häävisa toimi hyvin ja tutustumisleikki toimi halutulla tavalla. Kahdentoista kuukauden tehtäväjuttu ikävä kyllä unohtui ohjelmistosta. Jälkeenpäin on ollut kiva kuulla vierailta, että tylsää ei ainakaan ollut. Oli kuulemma juuri sopivasti ohjelmaa ja puheita :)

Eräs ohjelmanumeroista oli tietenkin kakun leikkaus. Tämän toteuttamiseen tarvitsimme kyllä avustajaa, mutta hyvin se meni. Kakku tuli leikattua ja ihan ilman polkasujakin, vaimo määrää kaapin paikan ;) Ohjelmaan kuului myös kimpunheitto joka toteuttiin hieman tavallisesta poiketen. Tuntui tyhmältä ajatukselta, että joku heittelisi kukkia puolestani, mutta onneksi löysin netistä hyvän idean. Kimppuun oli ennakkoon kiinnitetty nauhoja, joista sinkkuneidot pääsivät kiskomaan. Todellisuudessa vain yksi naruista oli kunnolla kimpussa kiinni, ja oikein narunsa valinnut sai kimpun omakseen.

Tietysti myös morsian ryöstettiin ja minut takaisin saadakseen joutui mies laulaa luikauttamaan. Hectorin Mandoliinimies tosin sujuu häneltä jo rutiinilla, kun on sitä kai muutaman kerran tullut karaokessa vedettyä. Laulu tuli laulettua ja vaimo palautettiin :)

Pimenevässä syysillassa otettiin myös kuvia kaasojen ja bestmanien kanssa, sekä koko väkijoukolla. Ostin jo viime uutena vuotena ison läjän tähtisädetikkuja, sillä näin niiden kanssa otettuja hääkuvia jossakin. Halusin toteuttaa saman idean ja onneksi toteutin, sillä nämä kuvat ovat aivan mahtavia! :)

Kaikenkaikkiaan oli ihanat, tunnelmalliset ja meidän näköiset häät. Päivä oli pitkä, mutta onnistunut ^^ Hääyötä vietimme GLO hotellissa lentokentällä, eli toisinsanoen nukuimme kolme tuntia ennen lentoa. Seuraavaksi pääsemmekin Pariisiin, ihanaan, ihanaan Pariisiin!

- rva V


kuvat Otto Liulia

ps. 

Vaikka juhlat onnistuivat, niin silti aina jokin menee pieleen. Ei onneksi mitään suurta, kakku ei kaatunut eikä tapahtunut muitakaan katastrofeja, mutta muutama asia harmittaa. Ehkä olen itse se kriittisin arvostelija näissä juhlissa, sillä kukaan ei luultavasti tietäisi näistä vioista jos en niistä tässä kertoisi.

Ensinnäkin, kakkua oli jouduttu kuljettamaan edestakaisin, joten kuorrute oli halkeillut. Se ei myöskään näyttänyt sellaiselta kuin halusin, vaikka kaikki sitä nätiksi kehuivatkin. Toisekseen, kukaan ei laittanut kahviservettejä esille. Ja kenkäni -  aivan oma luku sinänsä, itseasiassa ne ovat jo roskiksessa. Värjäysprosessissa jokin meni pieleen, sillä kengät eivät olleetkaan satiinia, niin väri jäi mm. käsiin kiinni. Onneksi mekko ei värjäytynyt...

Avioliiton siunaus

Vihkirkkonamme oli Helsingin Punavuoressa sijaitseva Johanneksen kirkko. Johanneksen kirkko on suomen suurin ja vanhin kivikirkko, ja kieltämättä se oli hiemaan suuri tarpeisiimme nähden. Toisaalta kuitenkin, se oli melkoisen ylväs ja kaunis - ja käytävä oli ihanan pitkä ^^

Saavuimme kirkolle hyvissä ajoin ennen vieraita, jotta ehdimme livahtaa sivuovesta. Odottelimme kirkon kellarikerroksessa ja edellisen tilaisuuden loputtua menimme katsastamaan alttarille tuodun rampin. Avustajani seisoi kirkon ovella kuin mikäkin turvamies, etteivät vieraat saavu ennenkuin ehdin takaisin piiloon :)

Kuten arvelimmekin, ei alttarin ramppiviritelmä ollut käyttökelpoinen. Olin jo kuitenkin kauan aikaa sitten sopeutunut ajatukseen siitä, että emme pääse aivan alttarille asti, niin eipä tuo haitannut.

Vieraat lipuivat sisään ja kaasot jakoivat ovella nenäliinoja onnenkyynelille. Lopulta odotin yksin noiden isojen ovien takana, ja voin sanoa, että siinä kohdassa olisi ollut todella kiva, jos ei olisi ollut yksin. Urut kajahtivat soimaan ja minun oli määrä mennä kohti alttaria. Ajattelin, että hieman pitää odotella, jotta musiikki ehtii soida. Mutta olisin kai voinut odotella hieman enemmänkin, nimittäin alttarille päästyäni musiikki soi vielä melkoisen tovin. Käytävää edetessäni muistan miettineeni vain, että "tätä olen aina halunnut ja tässä se nyt on". Käytävän toisessa päässä sulhoakin ilmeisesti oli hieman jännittänyt ^^ Kirkkomusiikkina oli mennen tullen Johan Pachelbelin Canon d-duurissa. Se vain on niin kaunis tekele, etten edes miettinyt muita.

Pastorimme Ensio Klemi oli todella mukava ja hän piti tunteita herättävän puheen. Kirkko-osuuteen sisältyi myös virsi, ja vasta eilen kuulin äidiltäni, että sama virsi soitettiin aikanaan heidänkin häissään ^^ Lopuksi saimme vielä vihkiraamatun mukaamme ja siitä se sitten alkoi; yhteinen loppuelämä.

Alttarilta pois kävellessämme yritin kokoajan saada miestä hidastamaan tahtia. Sitä me itseasiassa tuossa alimassa kuvassa naurammekin, kun heti olin ohjeita jakelemassa :)

Kirkon pihassa ei heitelty riisejä, vaan siirryimme suoraan hääpaikalle...

- rva V

kuvat Tuomas Elenius

Hääpotretit

Hääpäivän aamu alkoi pikaisella pukeutumisella miehen ollessa suihkussa. En tahtonut hänen näkevän minua aamulla, joten kylpyhuoneen oven läpi huutelin ohjeita matkatavaroita koskien ja riensin taksiin morsiuspuku päälläni ilman kenkiä ja tukka sekaisin. Matkasin kohti hääpaikkaa, ilma oli aurinkoinen mutta kylmä tuuli pureutui ihon läpi. Juhlapaikalla minua odotti kampaaja-meikkaaja sekä vähitellen paikalle lipui auttavia käsiä. Toinen bestmaneista hoiti miehen kanssa maatkatavaramme valmiiksi lentokentän hotellille ja sillävälin kaasot ja toinen bestman auttoivat koristelemaan juhlapaikkaa. Paikalle saapui myös muutama yllättävä lisäkäsi. Iso kiitos kaikille auttavan kätensä ojentaneille. 

Istuessani kampaajan matkapöydän takana huutelin ohjeita ympärillä hääräilevälle ihmisjoukolle ja tunnelma oli oikeastaan melko mukava. Oli ihana nähdä miten tila vähitellen rakentui mielikuvieni näköiseksi ja lopputulos oli odotettua parempi. Seinällä tönöttävä kanoottikaan ei enää vaivannut. 

Puoliltapäivin latelin viimeiset ohjeet kaasoille, laitoin kengät jalkaan ja kiiruhdin kuvaukseen. Juuri kun olin lähdössä alkoi pieni sade, ja onneksi sain kuvaajamme kiinni muuttaakseni suunnitelmiamme. Alunperin kuvat oli tarkoitus ottaa merenrannalla sekä läheisessä puistossa, mutta kovan tuulen ja tihkusateen vuoksi päädyimme kuvailemaan suojaisaan puistoon. Kuvista hehkuu onneksi lämpö eikä se kylmä viima jonka koimme. 

Yhden asian ainakin opin. Jos sinulla on jokin elämää suurempi päivä, niin valokuvaajaan kannattaa panostaa. Ja panostusei aina tarkoita kallis = täydellistä, vaan enemmänkin sitä, että kuvaajan kanssa pitää löytää yhteinen sävel. Meillä oli kaksi kuvaajaa; viralliset potretit sekä kirkkokuvat otti ammattikuvaaja, juhlapaikalla kuvia napsi appiukon kautta saatu harrastelija. Tosin en häntä kyllä pelkäksi harrastelijaksi näkemieni kuvien perusteella uskoisi.

Meidän viralliseksi kuvaajaksi valikoitui Tuomas Elenius, joka on tässäkin tekstissä nähtävien luomusten takana. Kilpailutimme viisi kuvaajaa, ja Tuomas oli yksinkertaisesti halvin. Tässä kohtaa ei onneksi tarvitse todeta, että rahalla saa, sillä me saimme haluamamme vähän vähemmälläkin rahalla. Ei aina kaiken tarvitse maksaa maltaita ollakseen laadukasta.

Tuomas vakuutti meidät jo käydessään luonamme ennen häitä. Hän oli käynyt ottamassa kuvia mahdollisista potrettipaikoista juhlapaikan lähellä. Hän kuunteli ideoitamme ja toiveitamme ja oikeasti - teki yhteistyötä. Myös itse kuvaustilanne oli luonteva eikä hänestä huomannut, että pyörätuolimme olisi häntä häirinnyt tai jännittänyt.

 

Viralliset potretit ja muutama yksityiskohtainen kuva siis otettiin ennen kirkkoa, ja jostakin näistä tulee kiitoskorttikuvamme. Kahden tunnin kuvaamisen jälkeen matkasimme papin eteen, mutta jatketaanko siitä sitten huomenna :)

- rva V

Huomenlahjat

Eilen puolenyön aikaan kotiuduimme häämatkalta ja kerrottavaa on niin paljon, etten tiedä mistä päästä alkaisin tätä vyyhtiä purkamaan. Ajattelin jakaa tämän kaiken pienempiin osioihin, etten kirjoita järjetöntä romaania häistä tähän päivään. Näin ehkä jaksatte jokaisen erillisen tarinan lukea, ja muistan myös paremmin kirjoittaa kaiken ylös. En ole vielä saanut käsiini hääpäivän otoksia enkä matkakuvia, joten aloitan huomenlahjoista.

Pohdimme pitkään ennen häitä, että ostammeko huomenlahjoja laisinkaan vai onko tämä se kohta missä voisi säästää. Itse olen kuitenkin sen verran romantikko, että haluan joskus vanhainkodissa muistella, että "tämän sain mieheltäni mentyämme naimisiin". Niinpä hommasin miehelle lahjan ja hän minulle. 

Löysin eräästä blogista idean sulhasen huomenlahjalle, ja yritin sitä parhaani mukaan toteuttaa. Halusin tehdä miehelle pienimuotoisen selviytymispakkauksen ja hyvin pienimuotoisena se pysyikin. Päädyin ostamaan tinatuopin, jonka kylkeen kaiverrutin hääpäivämme. Sen sisään laitoin pienen pullon viskiä jos kravatti alkaa kiristämään, sikarin sekä tilanteeseen sopivan, Kaarina Helakisan runon.

Tekeekö mielesi Annan kanssa juosta lentokalojen perään?
Ja pyhänä mennä korvasieneen ja kuukusia kerään?
Jos löydät hyvän mansikkapaikan, saako Anna täyttää mukin?
Tekeekö mielesi Annan tukka koristaa sinisin kukin?
Hymyiletköhän itseksesi, kun kuljet pitkin teitä?
Ja juoksetko Annaa paijaamaan, jos on silmissä kyyneleitä.
Onko sinusta onnellista tehdä yhdessä uutteraa työtä?
Tahdotko toisinaan suukotella Annaa pitkin yötä?
Kannatko aamulla punaisia omenia Annalle syliin.
Mielitkö viedä kyyhkyn selässä tyttösi maailman kyliin?
Jos vastaat - jos vastaat myöntävästi - näihin kysymyksiin.
Niin silloin kai Annaa rakastat, ja te kaksi sovitte yksiin.

Jätin lahjan keittiön pöydälle niin, että sulho sen siitä löytää enne kirkolle lähtöä. Viereen laitoin vielä hääpukuun kuuluvan kravatin ja pienen kirjeen. Mielestäni tuosta tuli ihan sympaattinen kokonaisuus ja tuoppi jää kivasti muistoksi ^^
 

Itse sain Kalevalan hopeisen Lumpeenkukkia -sarjaan kuuluvan kaulakorun. Sain lahjan vasta Pariisissa, kun lähtöaamuna tuli hieman kiire. Koru on hyvin kaunis ja minulle rakas, niinkuin sen antajakin ^^

- rva V