tiistai 7. tammikuuta 2014

Ajatus on timantti

Tänään se sitten tuli valittua ja sen olisi parempi miellyttää silmää hautaan asti. Nimittäin vihkisormuksen. Kääk, sanon minä! Se on hieno ja Sandbergin mallistosta, kuten halusinkin, mutta että v i h k i s o r m u s. Tätä ei tahdo pieni pääni uskoa todeksi. Vielä en tarkalleen halua kertoa tai näyttää millainen se on, jos se vaikka tuo huonoa onnea. Tai jotain. 

Sormus siis tilattiin tänään. Kassalla iski paniikki, että entä kaiverrus! Mitä siihen kirjoitetaan? Onneksi myyjä lohdutteli, että sitä on parisen viikkoa aikaa pohtia, sillä sormus menee kaiverrukseen vasta kun sitä on sovitettu.

Mutta niin, mitä vihkisormukseen kaiverretaan? Tiedän, että vaikkapa puolison nimi ja päivämäärä tai Tahdon ja päivämäärä. Mutta onko se jo hieman käytettyä? Myyjällekin sanoin tänään, kun sormuksia katseltiin, että olisi kiva jos siinä olisi jokin juju. Jotakin hieman tavanomaisesta poikkeavaa. Mutta siitä huolimatta, sormukseksi valikoitui yksinkertainen ja kaunis yksilö. Pitäisikö kaiverruskin sitten vain olla yksinkertainen ja tavanomainen, vailla suurempaa mutkittelua? Entäpä miehen sormus? Säästösyistä päädyimme siihen, että hän saa pärjätä kihlsormuksella, mutta kuuluuko siihen kaivertaa myös vihkipäivä?


- A

PS. Miksi ei ole opasta, että "Näin menet naimisiin". Sieltä sitten löytyisi kaikki mitä voi ja ei voi tehdä.

1 kommentti:

  1. Aika monta kihla- ja vihkisormusta kaivertaneena voin todeta että niihin voidaan kaivertaa ihan mitä vaan (ja believe me, niin tehdäänkin). Kaiverrus pysyy piilossa, eikä sitä tarvitse näyttää kenellekään ellet sitten halua, joten siellä sormuksen sisässä voi lukea ihan mitä tahansa. Eikä sen tarvitse aueta kenellekään muulle kuin juuri teille :) Tietenkin olemassa oleva tila pitää ottaa huomioon, mutta muuten antakaa mielikuvituksen lentää <3

    Ja jos perinteisellä linjalla haluaa mennä, niin yleensä kihlaan kaiverretaan puolison nimi ja päivämäärä ja vihkiin sitten molempien nimet ja päivämäärä. Jos ei tule (esimerkiksi miehelle) vihkisormusta kihlan lisäksi, niin sen vihkipäivämäärän voi kaiverruttaa sinne kihlaan.

    VastaaPoista