maanantai 4. elokuuta 2014

Girls night out!


Viikko sitten oli miehen polttarit ja tänä viikonloppuna oli minun vuoroni. Olen kokoajan ollut hieman, että "nääh, jotkut polttarit", mutta edeltävänä iltana aloin kuitenkin asiasta innostumaan. Mietin kuumeisesti mitää tytöt ovat keksineet ja yritin udella mieheltä tietoja. Polttaripäivä oli käytännön syistä jo ennalta tiedossani, mutta päivän ohjelma oli täysi mysteeri. Se oli todella vaikeaa, sillä olen melkoisen utelias ja kärsimätön :)

  
 





Lähdimme 11 aikoihin meiltä liikkeelle ja huomasin tytöillä olevan mukanaan piknikille sopivaa varustetta. Mietin koko matkan, että mikä puisto on valittu kohteeksi, mutta yllätyksekseni päädyimmekin Suomenlinnaan. Sää suosi ja löysimme rantakallioilta ihana rauhaisan paikan, jossa oli hieman liiankin mukavaa. Siihen nimittäin osui niin hyvin tuulenvire kokoajan, etten huomannut kuinka aurinko poltti!


Jokainen tytöistä oli valmistanut jotain pientä purtavaa ja herkut huuhdeltiin alas Fresitan avulla :) Kassien kätköistä löytyi niin suolaista kuin makeaa, raikkaita hedelmiä sekä yllätysohjelmaa. Auringonoton ja syömisen lomassa oli nimittäin myös pientä visailua, kun toinen kaasoista oli askarrellut suloisen hääaliaksen!








Muutaman tunnin nautiskelun jälkeen palasimme kotiovelle ja taas kerran pähkäilin, että mitähän nyt. Mies oli häädetty kotoa ja ajattelin, että alammeko tyttöjen kesken saunomaan vai laittadutaanko myöhempää varten. Mutta luvassa olikin pienimuotoinen askartelutuokio kahvikupposen äärellä. Tarkoituksena oli selata naistenlehtiä ja löytää tekstejä, jotka kuvaavat unelmien puolisoa. Omaan kartonkiini liimautui tekstejä kuten; "ei mikään typerä pelimies", "voi kulkea vaikka tuulipuvussa" sekä "sano se ääneen" Tämän jälkeen sain lahjaksi korin täydeltä tarvikkeita, joilla voi valmistaa kotikonstein kasvo- ja käsihoitoja. Se se vasta oli todella suloinen kokonaisuus ^^


Tässä kohtaa päivää alkoi olla jo taas nälkä, ja onnekseni suunnattiinkin ravintolaan. Helsingin vanhin kiinalainen ravitsi meitä ihanilla ruoilla, ja tuon jälkeen olikin hyvä jatkaa iltaa karaokebaarin syövereihin. Siellä tuli luriteltua niin Jonna Tervomaata kuin Suvi Teräsniskaakin :)

Täytyy kyllä sanoa, että päivä oli erittäin onnistunut ja oli mukava viettää aikaa kerrankin tyttöporukalla. Kiitti tytöt! ^^

- A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti