perjantai 1. elokuuta 2014

Rakkausmurmeli ja Pöhkötti


Nyt on paikkakortitkin askarreltu ja niistä tulikin odotettua nätimmät. Askartelukaupassa tuskailin myyjälle, kun ideat loppuvat, mutta sitten bongasin tuon kukkanauhan. Kaksi pitsistä kukkaa on juuri sopivan yksinkertainen, mutta kuitenkin nätti ratkaisu :)


Myös muita hääasioita on tullut hoidettua tässä viikon mittaan. Tilasin ebaystä kengät sekä hiuskoristeen, pappi otti yhteyttä ja sormukset kaiverrutettiin. Miehen kihlaan lisättiin vain päivämäärä, mutta ettepä ikinä arvaa mitä vihkisormukseeni kaiversin ^^ Rakkausmurmeli 24.8.2014. Kaikki perinteiset vaihtoehdot tuntuivat niin tylsiltä, ja kihlasormuksessa on jo nimi. Niinpä päädyimme lempinimeen. Jos miehelle joskus hankitaan toinen sormus, esimerkiksi hääpäivälahjaksi, niin sinne kaiverretaan Pöhkötti. Ällösöpöä, eikö ^^

Hieman kyllä harmitti kun kihlasormukseni jäi vielä kultasepän huomaan. Puhdistuksessa oli ilmennyt, että timantti-istutukset ovat koholla ja on vaarana, että ne ajan kanssa irtoavat. Niinpä he ottavat vielä valmistajaan yhteyttä, että kuinka tulisi toimia.

Tänään ostin myös tuollaisen sävyttävän hoitoaineen, kun sitä minulle suositeltiin. Toivottavasti tämän avulla saan sitä haluamaani kiiltoa ja hentoa sävyä.

Huomenna polttarit, niistä kerron sitten seuraavaksi :)

- A

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti